In English | Tekstin koko A- A+

Kohtauksia metsässä -- Metsähallituksen 150-vuotisjuhlanäyttely Kohtauksia metsässä -- Metsähallituksen 150-vuotisjuhlanäyttely

Tukkien ajoa hevosella.
Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museo / Kajaani Oy:n arkisto


Vielä 1800-luvun alkupuolella Suomen valtion metsäomaisuudesta ei ollut tarkkaa käsitystä ja metsien pelättiin loppuvan. Metsiä hyödynsivät tuolloin paljon muun muassa rauta- ja sahateollisuus sekä tilaton väestö ja talonpojat. Isonjaon – joka alkoi vuonna 1757 - myötä kruunun metsämaat erotettiin yksityisistä maista ja metsälainsäädännön uudistaminen käynnistettiin.

Väliaikainen metsänhoitolaitos perustettiin vuonna 1851 ja vakinaistettiin vuonna 1859, jolloin Metsähallitus sai alkunsa. Kansan kannalta metsähallinto merkitsi uutta valvontajärjestelmää kruunun metsille, joita aiemmin oli käytetty vapaasti. Metsähallinnon tehtävänä oli hoitaa ja suojella kruununmetsiä sekä myydä puuta ja tuoda tuloja valtiolle, minkä vuoksi ristiriidoilta kansan ja metsähallinnon välillä ei aina voitu välttyä.

Näyttely koostuu tositapahtumiin perustuvista tilannekuvista, joissa käsitellään eri aikoina olleita ajankohtaisia ja päivän polttavia metsätalouteen liittyviä puheenaiheita. Pienoisnäyttämöillä kuvataan niin arkista aherrusta kuin kiivaita kiistoja ja hupaisia hetkiä. Lisäksi kävijä voi tutustua Metsähallituksen historiaan ja nykypäivään pienoiselokuvien muodossa. Näyttelytilassa pyörii seuraavat filmit: Maailman suurin tukkisavotta (Aho & Soldan 1938), Puutavaran kuljetus pyörätraktorilla (Metsähallitus 1960) ja Metsänpoika (Metsähallitus, 1970-luku).

Nykyisin Metsähallitus-konserni on monialayritys, jonka liiketoiminta-alueita ovat metsätalous, maa-aineksen jalostus ja myynti, lomatontteihin painottuva kiinteistötoiminta, taimi- ja siementuotanto sekä luonto- ja erämatkailupalvelut. Metsähallitus hoitaa lisäksi kansallispuistoja, retkeilyalueita, muita luonnonsuojelu- ja erämaa-alueita sekä muita lain sille määräämiä tehtäviä.

Kiertonäyttelyn ovat tuottaneet Suomen metsämuseo Lusto yhdessä Metsähallituksen kanssa.
 

Näyttelyn esineet ovat Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmista. Esillä on muun muassa metsätyövälineitä ja vesisahan pienoismalli, sekä oululaiseen puunjalostusteollisuuteen liittyen Oulu Oy:n Nuottasaaren tehtaiden pienoismalli sekä Toppilan Oy:n pienoismalli.

Pohjois-Pohjanmaan museo on lisännyt näyttelyyn toiminnallisen osuuden, jossa on mahdollisuus tunnistaa keskeisiä puulajeja. Lapsia varten on puuhapiste, jossa voi koota pienoishirsitallia sekä tehdä itselleen muistoksi pienen aiheeseen liittyvän askartelun luonnon materiaaleista. Esillä on myös väritys-, ristikko- ja muita lapsille sopivia tehtäviä.
 


Oulu Oy:n Nuottasaaren sahan pienoismalli
 
Tunnistatko puulajit - vastaukset löytyvät luukun takaa.
 
Vesisahan pienoismalli
Metsätyömies ja metsäherra Majava syö haapaa


Pohjois-Pohjanmaan museo on lisännyt näyttelyyn toiminnallisen osuuden, jossa on mahdollisuus tunnistaa keskeisiä puulajeja. Lapsia varten on puuhapiste, jossa voi koota pienoishirsitallia sekä tehdä itselleen muistoksi pienen aiheeseen liittyvän askartelun luonnon materiaaleista. Esillä on myös väritys-, ristikko- ja muita lapsille sopivia tehtäviä.
 

 

Torstaina 17.2. klo 18 museon luentosalissa esitelmöi
 
FT Anne Ruuttula-Vasari aiheenaan
Kohtauksia Pohjois-Suomen kruununmetsissä.

Samalla on mahdollisuus tutustua näyttelyyn

Tilaisuuteen on vapaa pääsy
Tervetuloa

FT Anne Ruuttula-Vasari on väitellyt Oulun yliopistossa vuonna 2004 otsikolla
Herroja on epäiltävä aina - ja metsäherroja yli kaiken. Metsähallituksen ja pohjoissuomalaisten kanssakäyminen kruununmetsissä vuosina 1851-1900.

Väitöskirja on luettavissa netissä -->

Anne Ruuttula-Vasari:

Metsähallinnon metsäherrojen ja pohjoissuomalaisten
yhteenotot arkipäivää jo 1800-luvulla


Metsähallituksen ja pohjoissuomalaisten kanssakäyminen oli ongelmallista heti metsähallinnon perustamisesta (vuodesta 1859) lähtien. Ensiksi uusia metsänhoitajia – metsäherroja - odotettiin innokkaasti, mutta suhtautuminen alkoi muuttua heti 1860-luvun alussa. Uusien virkamiesten työtehtävänä oli valvoa ja hallita kruununmetsiä, joiden kaikenlainen käyttö oli ollut 1800-luvulle asti vapaata. Metsähallinnon perustamisen myötä metsien vapaa käyttö loppui. Runsaalle kymmenelle miljoonalle metsähehtaarille tuli uusi hallitsija.

Pohjoissuomalaisten metsiin nojautuneet elinkeinot yksi toisensa perään joutuivat törmäyskurssille metsähallinnon kanssa. Metsähallinto suhtautui kielteisesti kruununmetsiin suuntautuneisiin metsäkäyttötapoihin, kuten kaskenpolttoon, tervatalouteen ja puun kotitarvekäyttöön. Luvaton käyttö oli yleinen syy joutua käräjille.

Kruununmetsien asutuksessa elettiin koko 1800-luvun loppu epävarmuuden merkeissä. Suuri kysymys oli, olivatko kruununmetsät valtion metsätaloutta vai asutusta varten. Hidastunut isojako sekä kruununmetsiin hakeutunut asutus, kruununmetsätorpat ja uudistilat, pitivät yllä jännitystä.

Myös metsähallinnon kangertelu metsänhoidossa ja liiketoiminnan aloittamisessa sekä yhteenotot paikallisten väestön ja lehdistön kanssa sävyttivät nuoren metsäviranomaisen ensimmäisten vuosikymmenten toimintaa.

1800-luvulla kruununmetsien varastaminen oli yleistä erityisesti Tornionjokilaaksossa ja Iijokilaaksossa. Ruotsin rajan läheisyydessä toimineet metsänvartijat aseistettiin jopa pistoolein metsävarkaita vastaan, koska valtionmetsistä varastetun puutavaran toimittaminen sahoille oli tullut maan tavaksi Pohjois-Suomessa.

Eläinten laiduntaminen kruununmetsissä asetti myös metsähallinnon virkamiehet ja paikallisen väestön vastakkain. Lopullista ratkaisua siihen, mitä vahinkoa lehmä kruununmetsille teki, ei saatu koskaan. Myös porojen käyttämät luppokuuset hiersivät suhteita tilanteessa, jossa kuusipuulle oli syntymässä kysyntää paperipuuna.

Metsänhoitajat joutuivat kritiikin kohteeksi toimiessaan viran ja lain vaatimalla tavalla Pohjois-Suomessa. Polemiikkia metsäherroja kohtaan esitettiin paikallisissa sanomalehdissä, valtiopäivillä ja kirjallisuudessa. Metsähallinnon ja metsäherrojen osana oli jo 1800-luvulla olla epäluulon ja suorastaan vihamielisyydenkin kohteena. Puuttuminen perinteisiin elinkeinoihin, maankäyttötapoihin ja muinaisiin tapaoikeuksiin synnytti kitkaa suhteisiin ja ylläpiti epäluuloa molemmin puolin.

Pohjoispohjalaisen kirjailijan Pentti Haanpään teksti "Herroja on epäiltävä aina — metsäherroja yli kaiken" kuvaa hyvin metsähallinnon ja pohjoissuomalaisten suhteen luonnetta.

Kruununmetsien varastaminen oli yleistä erityisesti Tornionjokilaaksossa ja Iijokilaaksossa. Ruotsin rajan läheisyydessä toimineet metsänvartijat jopa aseistettiin pistoolein metsävarkaita vastaan.


 

Ruuttula-Vasari 2004 (ote s. 186–187)

- - -  "Sen sijaan metsänpäällysmiehet ja metsänvartijat olivat niitä, jotka liikkuivat enemmän hoitoalueilla ja todennäköisemmin kohtasivat varkaita. Metsänpäällysmies Lang oli metsänvartijoiden kanssa talvella 1874 käynyt tekemässä kierroksen Kolarin Kurtakon kylässä, sillä alue oli vanhastaan tuttua haaskausaluetta. Ylläsjoen varrelta hän oli löytänyt 780 sahatukkia. Lisää tukkeja oli tungettu jään alle odottamaan uittoa eteenpäin. Jään päälle jääneet tukit Lang oli hakkauttanut säpäleiksi. Lang aikoi jatkaa seuraavana päivänä varkaiden lisäkätköjen etsimistä, ja niinpä hän lähti yöpymään lähistöllä olleeseen kruununmetsätorppaan. Seurueen porot kuormineen jätettiin läheiseen metsään. Seuraavana aamuna seurue löysi porot erikoisessa kunnossa. Kaksi poroista oli runneltu hengiltä puukolla ja teräaseella. Yksi poroista oli juuri hetki sitten vetänyt viimeisen hengenvetonsa. Neljäs kamppaili parhaillaan kuoleman kanssa. Pari muuta oli piiskattu ja toisen korvat oli leikattu irti. Vain yksi oli säästynyt. Myös pulkat ja ajovaljaat oli rikottu.

Vaikka teko oli raaka, niin jäi epävarmaksi, saataisiinko tekijöitä oikeuden eteen. Metsänhoitaja pyysikin, että metsähallitus olisi korvannut metsänvartijoille porojen ja varusteiden hinnan. Myöhemmin metsänhoitaja totesi, että porot tapettiin sen takia, että niiden tiedettiin kuuluneen metsäviranomaisille. Poron tappo katsottiin kostoksi metsäviranomaisille, sillä viranomaisethan olivat koventaneet otteitaan. Metsävarkaitten voitontekomahdollisuudet vähenivät koko ajan. - - - "

 


Lehtileike 14.4.1874 Suomenlehti
 

Langin ajoporolta oli sarvet pieksetty poikki, kyljet puukolla pistelty ja vatsa samoin puukolla viilletty halki ja poikki niin, että sisuskalut olivat pudonneet ulos vatsasta. Tantereesta näkyi, että sama poro. jonka pahantekijät olivat jättäneet henkiin, oli tuskissaan taistelut hyvän aikaa ja vetänyt itseään pitkin lunta ennen kuin heitti henkensä.


Pöllien parkkausta. Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museo / Kajaani Oy:n arkisto
 


Linkkejä aiheeseen liittyville sivustoille:

Metsähallitus
Lusto Suomen metsämuseo

Metsätyö -kuvia Arjenhistoria-sivustolla

Virtuaalimetsä