In English | Tekstin koko A- A+

Opetustaulujen taide -- koulujen opetuskuvia museon kokoelmista Opetustaulujen taide -- koulujen opetuskuvia museon kokoelmista

Pohjois-Pohjanmaan museossa 9.2.–30.3.2008 esillä oleva näyttely Opetustaulujen taide - koulujen opetuskuvia museon kokoelmista esittelee monille ikäluokille tuttuja koulujen kuvatauluja. Eri aineiden opetuksessa käytetyt taulut yleistyivät 1800-luvun lopulla ja niiden suosio opetuksen apuvälineinä jatkui 1970-luvulle saakka. Koulutaulut tuovat mieleen nostalgisia muistoja omista kouluajoista.  Museon näyttelytilassa on esillä noin 150 koulutaulua.


Oulun tyttökoulu vuonna 1924. Taustaseinällä maantieto-aiheisia opetustauluja. Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museon arkisto


Kansakoulun isäksi kutsuttu Uno Cygnaeus (1810–1888) korosti julkaisussaan Ehdotuksia (1861) laajan opetusvälineistön merkitystä mainiten muun muassa havainto-opetustaulut, seinätaulut ja kartat. "Ilman havainnollista perustetta ei tämä opetus käy mistään."

Kouluopetuksessa opetusvälineinä käytettyjä opetustauluja on kutsuttu monilla nimillä: opetustaulut, opetuskuvat, koulutaulut, kuvataulut, havaintotaulut, seinätaulut, seinäkuvat. Opetustaulut tulivat Suomessa yleiseen käyttöön kansakoulun myötä 1800-luvun lopulla (kansakouluasetus annettiin vuonna 1866).


Aluksi turvauduttiin ulkomaalaiseen tuotantoon. Kuvassa
opetustaulu Uuden ajan pankki. Kuva: Arja Keskitalo / PPM


Koulutaulujen kotimainen tuotanto alkoi, kun Werner Söderström Oy julkaisi vuonna 1900 kymmenosaisen sarjan Kuvia Suomen historiasta. Taulujen aiheina olivat kivikauden aseet ja työkalut, pronssi- ja rautakautiset aseet ja koristeet, muinaiskarjalainen pariskunta, Pyhä Henrik ja Pyhä Birgitta, Torkkeli Knuutinpoika, Turun linna ja Viipurin linna 1600-luvun lopulla, Rukoileva munkki ja Porvoon tuomiokirkko, Pietari Brahen asunto Turun linnassa, Porvoon vanha raatihuone ja vanha lukio sekä Kustaa III ja Kaarle XII.

Muita opetustaulujen kustantajia olivat muun muassa Osakeyhtiö Valistus ja Kustannusyhtiö Otava.


Mieluisa oppimisväline

Suuret värikkäät plakaatit vaikuttivat oppilaisiin aivan erilailla kuin oppikirjojen pienet, mustavalkoiset kuvat. Uuden opetustaulun paljastaminen oli oppitunnin kohokohta. Ajankohtainen opetustaulu voitiin ottaa aina uudelleen esiin tai sitä voitiin pitää esillä seinällä pidemmän ajan.

Opettajan tehtävänä oli johdattaa oppilas "lukemaan" kuvaa ja löytämään siitä oleellisia tietoja. Apuna hänellä oli ehkä tauluun liittyvä, nimenomaan opettajalle tarkoitettu vihkonen tai taustapahviin liimattu selitys. Opettajia neuvottiin kuvien järjestelmällisessä arkistoinnissa esimerkiksi myyntikatalogin esipuheessa. Säilytykseen suositeltiin erilaisia arkkuja, kaappeja, naulakoita ja tankoja.


Huiput tekijöinä

Opetustaulujen arvostusta ja luotettavuutta lisäsivät tunnetut tekijät: eri alojen asiantuntijat sekä tunnetut ja tunnustetut taiteilijat olivat mukana taulujen valmistustyössä.

Nimekkäät suomalaistaiteilijat laativat opetustauluja lähinnä satunnaisesti. Esimerkkinä mainittakoon Hugo Simbergin ruttoa kuvaava taulu (1906) sekä Väinö Blomstedtin Olavinlinna (1907) ja Suomen tärkeimmät syötävät ja myrkylliset sienet (1907).

Taulun aihepiiri vaikutti merkittävästi taiteilijan valintaan. Lintutauluja varten valittiin lintumaalari Matti Karppanen, lappalaisaiheita varten Lapin-kuvaaja J. K. Kyyhkynen ja eläintieteellisiä kuvia varten Aukusti Tuhka. Itseoikeutettuja opetustaulutaiteilijoita olivat tunnetut lapsuuden kuvaajat ja satujen kuvittajat Martta Wendelin ja Rudolf Koivu.

Tekijöiden joukossa on lukuisia matrikkelitaiteilijoita. Monet maineikkaat taiteilijat ja graafikot tekivät kuvatauluja kauan ja runsaasti. Valistuksen luottotaiteilijoihin kuuluivat varsinkin Kustaa Heikkilä ja Vihtori Ylinen.

Opetustaulujen käyttöikä oli varsin pitkä. Esimerkiksi Oulussakin asuneen Ebba Masalinin 1900-luvun alussa piirtämiä kasvitauluja myytiin vielä 1960-luvulla. Sisällöltään ne ovat yhä käyttökelpoisia havaintovälineitä.

Kuvan Kaura-aiheinen opetuskuva on ollut kovassa käytössä. Sen nurkkia on vahvistettu metallilevyillä. Kuva: Eija Konttijärvi / PPM


Kohti uusia tekniikoita

Uudet audiovisuaaliset välineet ja värillisen kuvamateriaalin  arkipäiväistyminen syrjäyttivät suuret seinätaulut vähitellen 1950–1960-luvuilla. Toki niitä käytettiin monissa kouluissa kauan sen jälkeenkin ja paikoitellen jopa 2000-luvulla.

Kuvatauluilla on edelleen puoltajansa: kuvataulu on aina käyttövalmis ja kestävä. Se antaa rajattomat mahdollisuudet ja mahdollistaa oppilaskeskeisen opetuksen. Rajattoman kuvatulvan ja liikkuvan kuvan aikana kuvataulu pysäyttää lapset ja rauhoittaa opetuksen. Pienimuotoisesti opetustauluja valmistetaan yhä.

Lähde: Sari Savikko, Koulujen taide,
Hämeenlinna 2007.
ISBN 978-951-31-3867-7

Näyttelyä varten olemme saaneet lainaksi vanhoja pulpetteja Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta. Pulpeteissa voi verestää omia koulumuistojaan, harjoitella uutta tai vanhaa kaunokirjoitusta tai kirjontaa vohvelikankaalle.


Kuva näyttelystä

Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmista puuttuu joitakin taiteilija Ebba Masalinin maalaamia koulutauluja, joita olisimme kiinnostuneet saamaan kokoelmiimme.

Näitä tauluja ovat: Kanarotuja, Kanan anatomia y.m. ja kanala,  Navetta, Talli, lehmärotuja esittelevä taulu sekä hevosrotuja esittelevä taulu.

Mikäli koulunne on halukas lahjoittamaan kyseiset taulut museoon, pyydämme ottamaan yhteyttä tutkija Eija Konttijärveen, p. 08-558 67184.

 


Pohjois-Pohjanmaan museon toisessa kerroksessa on esillä luokkahuone 1930-luvulta. Siellä voi myös tutustua oululaiseen kouluhistoriaan. Kuva: Arja Keskitalo / PPM
 


Lue myös:

J. V. Snellman – Oulun koulusta kansakunnan kaapin päälle

Koulutaulut netissä
Pihlajaveden ala-asteen (Keuruu) kotisivuilla on laaja kokoelma koulutauluja, taulujen säilytysohjeita sekä linkkejä muille koulutaulu-sivuille. TUTUSTU