In English | Tekstin koko A- A+

Kuvia näyttelystä Pinterestissä

RETRO KITSCH DESIGN Mitä museo kerää?

Näyttely Pohjois-Pohjanmaan museossa 13.6.–5.10.2014

Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmissa on noin 79 000 esinettä. Esinekartunta vaihtelee vuosittain. Suurin osa museon kokoelmien esineistä saadaan lahjoituksina yksityishenkilöiltä. Kesänäyttelyssä on pääosin esillä museon kokoelmiin 2000-luvulla lahjoitettua esineistöä.

Näyttelyn teemana on arki, jota maustetaan muutamilla loistoesineillä ja erikoisuuksilla. Kaikki esillä olevat esineet ovat nyt ensimmäistä kertaa yleisön nähtävänä. Arkielämän poimintoina esitellään autotalliverstasta, käsityönurkkausta, keittiötavaraa, olohuonetta ja makuuhuonetta 1970-luvulta, matkamuistoja ja leluja eri ajoilta, teinin huoneen tavaraa, urheiluvälineitä, visiittikorttikuvia 1800-luvun loppupuolelta ja koulutodistuksia. Esihistoriallista arkea raotetaan metallinpaljastinlöytöjen avulla. Arjen vastapainona esillä on muun muassa koruja, Nokian 3G-puhelimen koelaite ja Åströmin nahkatehtaan valmistama olympiasatula.

Museossa tehtävä kokoelmatyö mahdollistaa kokoelmien säilyttämisen tuleville sukupolville, ja siitä näyttelyssä kerrotaan valokuvan, videon ja sarjakuvan keinoin. Näyttelyn yhteydessä esitellään niitä periaatteita, joilla museo kartuttaa kokoelmiaan. Olipa esine sitten retroa, kitschiä tai designia, arkisin maitopurkki tai hienoin hopeavati, sille on paikkansa Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmissa, jos sen tarina liittyy maakunnassa eläneisiin ihmisiin.

Klikkaamalla saat julisteen suurempana (pdf)