In English | Tekstin koko A- A+

Tiima, tiu, tynnyri -- miten ennen mitattiin Tiima, tiu, tynnyri -- miten ennen mitattiin

Pohjois-Pohjanmaan museossa 1.4.–21.5.2006 välisellä ajalla esillä olevassa näyttelyssä esitellään vanhoja Suomessa käytettyjä mittoja ja niihin liittyviä mittausvälineitä. Tunnetuksi tulevat tiun, tiiman ja tynnyrin lisäksi kapat, pannit, vaaksa, kyynärä, jalka ja monet muut mitat ja painot, jotka ovat monille käsitteinä tuttuja, mutta sisällöltään jo tuntemattomia.

Näyttely kertoo pituuden ja painon mittaamisen lisäksi myös ajan mittaamisesta ja aikaan liittyvistä mystisistä kysymyksistä. Rahalla mitataan arvoa, siksi maksuvälineet oravannahasta euroon on myös nostettu näyttelyn yhdeksi teemaksi. Lisäksi esitellään mittojen vakausta eli kruunausta, jolla pyrittiin takaamaan, että metri on metri ja kilo on kilo.

Näyttelyn on tuottanut Turun maakuntamuseo


Kapalla mitattiin esimerkiksi perunoita. Kuva: Turun maakuntamuseo
/ Martti Puhakka


Ihminen – kaiken mitta?

Ympäristönsä hallitsemiseksi ihmiset ovat aina mitanneet luonnossa tapahtuneita ilmiöitä erilaisilla menetelmillä ja sopimalla mittaamisen perusteista. Esimerkiksi kreikkalaiset ilmaisivat vanhimpien mittojen periaatteen väitteellään "Ihminen on kaiken mitta". Sopimuksilla ja määräyksiä ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä, kun hallitsijat määrittelivät mittoja mielivaltaisesti. Esimerkiksi Kaarle Suuri (742–814) määräsi valtakunnalliseksi jalaksi oman jalkansa pituuden.

Ihmisen rinnalla luonto oli vanhassa maailmassa useiden mittojen perusta. Tutuin lienee karaatti, tavallinen kulta- ja jalokivimitta, joka on saanut nimensä Johanneksen leipäpuun siemenen kreikan- ja arabiankielisestä nimestä.


Ajan mittaajia almanakasta kelloon. Kuva: Turun maakuntamuseo
/ Martti Puhakka


Aina on mitattu

Suomessa ja Pohjoismaissa on varmoja tietoja mitoista ja painoista esihistoriallisen kauden lopulta. Viikinkikaudella kauppa laajeni merkittävästi ja vaihtovälineeksi yleistyi raha. Vanhimmat pohjoismaiset mitta- ja painoyksiköt tunnetaan keskiajan kirjallisista lähteistä.

Ruotsi-Suomen mittajärjestelmiä ei saatu yhtenäistettyä 1600- tai vielä 1700-luvullakaan. Suomalaista järjestelmää sekoitti 1800-luvulla venäläisten mittojen käyttöönotto, vaikka Ruotsin vallan aikaiset lait ja asetuksen säilytettiin sisällöltään myös autonomian aikana. Huomattava uudistus Suomen kannalta oli oman maanmittauskonttorin perustaminen vuonna 1812. Vuoden 1848 mittajärjestelmän uudistus pysyi voimassa metrijärjestelmän käyttöön ottoon saakka.


Punnuksia, vaaka ja nestemittoja. Kuva: Turun maakuntamuseo / Martti Puhakka


Metrijärjestelmä

Metrijärjestelmä kehitettiin 1790-luvulla Ranskassa. Kansalliskokous päätti vuonna 1791 valita pituuden yksiköksi metrin, joka oli meridiaanin neljänneksen kymmenesmiljoonasosa. Ranskalaiset ottivat sen virallisesti käyttöön vuonna 1793.

Vuonna 1875 allekirjoitettiin kansainvälinen metrisopimus ja perustettiin Kansainvälinen mitta- ja painotoimisto Sévresiin. Kaikkiaan 26 valtiota sitoutui ylläpitämään toimistoa. Kaikkialla Euroopassa metrijärjestelmää ei kuitenkaan otettu käyttöön. Esimerkiksi Iso-Britanniassa mailit, yardit, tuumat ja jalat ovat edelleen käytössä. Suomi siirtyi uuteen järjestelmään vuosien 1886–92 välillä.
 


Näyttelyyn liittyy näyttelyjulkaisu, jonka merkittävin osa on mittasanakirja. Kirjasta löytää helposti vastauksen kysymyksiin mitä ja kuinka paljon tai milloin. Mittasanakirja on ensimmäinen suomenkielinen omalla alallaan ja siinä mielessä uraa uurtava.

ISBN 951-595-093-7






 



Oululaisille tuttu mittayksikkö 1800-luvulla oli tervatynnyri.
Yksi tervatynnyri oli 125 litran vetoinen. Kuva: PPM