Uutiset

< Takaisin

Museoiden yhteinen Antiikkia ja taidetta kodeista ja komeroista -arviointitilaisuus

Kansainvälinen museopäivä 18.5. Pohjois-Pohjanmaan museolla
Antiikkia ja taidetta kodeista ja komeroista -arviointitilaisuus

Kansainvälisenä museopäivänä kello 15–20 yleisöllä on mahdollisuus tuoda mukanaan museolle esine, valokuva/negatiivi, taideteos/-teoksia (max 2 kpl) tai kuva taideteoksesta. Pohjois-Pohjanmaan museon ja Oulun taidemuseon asiantuntijat auttavat esineiden ja taideteosten tunnistamisessa, niiden tekijöiden määrittelemisessä sekä iän arvioimisessa. Myös postimerkit (filatelia) ja rahat (numismatiikka) ovat arvioinnin kohteina. Museoiden tutkijajoukkoa ovat vahvistamassa arkeologian lehtori (emeritus) Pentti Koivunen sekä Oulun Numismaattisen kerhon edustajat. Rahallisia arvioita ei anneta.

Yleisöllä on myös mahdollisuus tavata museon tutkijakaartia ja esittää kysymyksiä museologiaan, museon toimintaan tai heidän erityisosaamiseensa liittyen. Paikalla ovat esimerkiksi rakennustutkija Juhani Turpeinen, korjausarkkitehti Raimo Tikka, arkeologi Mika Sarkkinen, tutkija Eija Konttijärvi, museolehtori Arja Keskitalo, aluemuseotutkija Riina Kohonen, konservaattori Marja Halttunen, valokuva-arkiston hoitaja Meeri Rauhala, kokoelma-amanuenssi Jonna-Maria Mölläri, museolehtori Sami Viljanmaa (Kierikkikeskus), amanuenssi Tuula Turunen ja intendentti Patrik Franzén (Turkansaaren ulkomuseo) sekä kulttuuriperintötyön johtaja Pasi Kovalainen. Oulun taidemuseolta paikalla ovat amanuenssit Elina Vieru, Tarja Kekäläinen ja Katariina Kemppainen.

Kello 16 alkavalla opastuskierroksella on mahdollisuus tutustua museon toimisto- ja työtiloihin Ainolan museorakennuksen kolmannessa kerroksessa (max 15 henkilöä). Lapsille on tarjolla kasvomaalausta ja askartelua teemalla Eläinten jäljillä museossa. Museokaupassa on erilaisia tarjouksia, muun muassa kirjoja myydään alkaen 5 €/kappale. Museon edustalla (sateen sattuessa sisätiloissa) on mahdollisuus nauttia kahvila Hanna Å:n tarjoiluista.

Pohjois-Pohjanmaan museo on keskiviikkona 18.5. avoinna 9–20 ja koko päivän ajan on vapaa sisäänpääsy. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Tervetuloa!