Uutiset

< Takaisin

Sata vuotta sitten - Kiiminki Samuli Paulaharjun kuvissa -näyttely Kiimingissä


3.6. –28.8.2016 Galleria Oskari Jauhiainen

Oskari Jauhiaisen gallerian kesänäyttely esittelee Kiiminkiä ja sen lähialueita sata vuotta vanhoissa Samuli Paulaharjun ottamissa valokuvissa.

Samuli Paulaharju (s. 1875 Kurikka, k. 1944 Oulu) muistetaan parhaiten perinteen kerääjänä, jolla oli taito löytää ja kerätä aineistoa, joka muilta jäi huomaamatta. Yli neljän vuosikymmenen aikana tehdyt pitkät keruumatkat kartuttivat aineiston, joka on yhä määrällisesti ylittämätön.

Paulaharjulla oli 1910-luvulla kesäpaikka Kiimingissä, josta hän teki kansanperinteen kuvaus- ja keruumatkoja lähiseuduille. Pohjois-Pohjanmaan museon omistukseen kuuluvassa Paulaharjun kokoelmassa on tuhansia hänen matkoiltaan ottamia valokuvia.

Näyttely antaa kurkistuksen sadan vuoden takaiseen elämään, sen ihmisiin, vanhoihin työtapoihin ja muuttuneisiin maisemiin. Näyttelyn tekstit kertovat jo osin historiaan jääneistä työmenetelmistä sekä paikallisista kansan parissa tunnetuista merkkihenkilöistä.

Näyttelyn on tuottanut museo- ja tiedekeskus Luuppi. Galleriaan ja Oskari Jauhiaisen museoon on vapaa pääsy. Galleria sijaitsee Kiimingin kirjaston yhteydessä osoitteessa Kirjastokuja 1, Kiiminki.