In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Koulun esittely Koulun esittely

Koulu kylän keskellä

Takkurannan koulu on aloittanut toimintansa  yli 90 vuotta sitten. Se sijaitsee Takkurannan kylän keskellä.

Koulu tarjoaa  hyvät opiskelu- ja elämänvalmiudet kaikille koulupiirin  oppilaille yhteistyössä vanhempien ja sidosryhmien kanssa. Oppilasmäärä on kasvanut viime vuosina reilusta sadasta oppilaasta 130:een.

Koulun luokat on nimetty Takkurannan eri asuma-alueiden mukaan: Hookana, Vainiola, Käpylä (musiikkiluokka), Meteli, Linnunlaulu (tekstiililuokka), Hekkala ja Pöllönsaari, Takkulinna (liikuntasali), Rautiola (teknisen työn luokka) sekä Luostarinvainio (kirjasto). Lisäksi uuden puolen yläkerrasta löytyyvät tilat erityisopetukselle, terveydenhoitajalle ja koulun rehtorille.

Takkurannan koulun toiminta-ajatus on oppimista ja kasvamista koulussa ja kyläympäristössä yhteiskunnan avarakatseisiksi ja suvaitsevaisiksi jäseniksi. Toiminta-ajatusta toteutetaan monipuolisin opetusmenetelmin viihtyisissä oppimisympäristöissä koko kouluhenkilökunnan voimin.