In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Kielentaidot kuntoon ja työmarkkinoille

Kieli työn alla –seminaari pureutuu maahanmuuttajien työllistymiseen ja kielitaidon merkitykseen työmarkkinoilla

Yksi suurimpia haasteita maahanmuuttajien kotoutumisessa on integroituminen yhteiskuntaan, ja siinä oleellinen asia – kuten kantaväestölläkin – on oman elämän hallinta: työ, opiskelu ja toimeentulo. Puutteelliset kielen taidot ovat suurin syy kantaväestöä heikompaan työllistymiseen. Myös opiskeluvaikeudet tai jo opiskelupaikan saaminen voi olla ylivoimaista juuri kielimuurin vuoksi.

Kielen taidot työllistymisen tukena on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) "Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020" -rakennerahaston rahoittama 3-vuotinen hanke. Hankkeen toteuttajana toimii Oulun kaupungin Monikulttuurikeskus Villa Victor, ja sen yhteistyökumppaneina ovat Oulun kaupungin organisaatioiden lisäksi eri viranomaiset, oppilaitokset ja yritykset. Hankkeen kohderyhmänä ovat maahanmuuttajataustaiset työnhakijat sekä heidän parissaan työskentelevät organisaatiot ja -järjestöt sekä yritykset.

Kielen taidot työllistymisen tukena –hanke järjestää tähän aiheeseen liittyvän kevätseminaarin 20.4.2016. Seminaarin pääteemoina ovat maahanmuuttajille suunnattu suomen kielen opetus, sen tarpeellisuus ja riittävyys sekä työmarkkinoiden haasteet nykytilanteessa maahanmuuttajien työllistämisessä. Alustajina on asiantuntijoita ja viranomaisten edustajia sekä hankkeen opetuksessa mukana olleita.

Tilaisuus järjestetään Oulun kaupunginkirjaston Pakkala-salissa.

Ohjelma ja ilmoittautuminen oheisesta linkistä:

www.ouka.fi/oulu/villavictor/kieli-tyon-alla-seminaari

 

Lisätietoja:

veli-pekka.pelkonen@ouka.fi, p. 050 361 3842
sannamari.sala@ouka.fi, p. 050 465 1317