In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Varjakan saaren valtakunnallisesti arvokkaiden rakennusten korjaamiseen EU -rahoitusta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt Varjakan saaren valtakunnallisesti arvokkaan kulttuuriympäristön peruskorjausten suunnitteluun ja aloittamiseen EU -rahoitusta vuosille 2012 - 2014. Rahoitettavan EAKR -hankkeen budjetti on 283 900 €, josta EU:n ja valtion osuus on 170 340 € ja kuntarahoitusosuus 113 560 €. Hankkeen toteutuksesta vastaa vuonna 2012 Oulunsalon kunta ja vuodesta 2013 lähtien Oulun kaupunki. Hankkeen toimenpiteitä ovat Varjakan saaren rakennusten kuntotutkimukset, peruskorjausten suunnittelu ja huoltokorjaukset. Lisäksi kunnostetaan Varjakan saaren viherympäristöä, ulkoilureittejä ja niihin liittyviä rakenteita. Tavoitteena on käynnistää saaren valtakunnallisesti arvokkaiden rakennusten peruskorjausten viimeinen vaihe ja kehittää saaren virkistyskäyttöä.

Visio 2020 Varjakasta lähimatkailu ja elämyspalvelukohde
Oulunsalon kunta osti Varjakan alueen vuonna 1987 ja vuoden 2013 alusta lähtien se siirtyy Oulun kaupungin omistukseen. Varjakassa on kulttuurihistoriallisesti ehjän kokonaisuuden muodostava valtakunnallisesti arvokas saarisahayhdyskunta, joka on yksi maamme parhaiten säilyneitä. Alue sijaitsee maailmanlaajuisesti arvokkaiden Liminganlahden lintuvesien ääressä. Varjakassa on myös toimiva pienvenesatama, josta Oulun keskustaan on vesiteitse matkaa noin 8 kilometriä.

Varjakan pitkän aikavälin visiona on, että siitä kehittyy elämyspalvelukeskus, joka perustuu historiaan, kulttuuriin, luontoon ja mereen. Tulevaisuudessa Varjakka on Oulun seudun merkittävä lähimatkailukohde, jossa on peruskorjattu historiallinen sahaympäristö, loma-asumista, merikeskuksena toimiva pienvenesatama ja ainutlaatuista luontoa. Varjakassa yhdistyvät työ, oppiminen, virkistäytyminen ja matkailu. Arkkitehtuuri, taide ja kulttuuri näkyvät alueella. Parhaillaan alueen kehittämistä toteutetaan useiden hankkeiden kautta. Varjakan uusi osayleiskaava sai lainvoiman heinäkuussa 2012.

Hankkeen rahoittajana ovat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Suomen valtio, Oulunsalon kunta ja Oulun kaupunki.

Lisätiedot:
Oulun kaupunki, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Ari Saine projektipäällikkö, p. 044 497 3117, ari.saine(at)ouka.fi
Varjakka –hankkeet, www.varjakka.fi