Viestintä
Oulun kaupungin viestinnän tehtävänä on tukea johtamista ja Oulun kaupungin kehittymistä kansainväliseksi, pohjoisen alueen johtavaksi osaamiskeskukseksi.
Viestinnän perustehtävä on myös edistää oululaisten hyvinvointia tarjoamalla tietoa kaupungin toiminnasta, palveluista, suunnitelmista ja päämääristä. Näin luodaan edellytyksiä oululaisten osallistumiselle ja vaikuttamiselle kaupungin toimintaan sekä lisätään keskustelua ja asioiden käsittelyn avoimuutta.
Viestinnän avulla huolehditaan Oulun aseman vahvistamisesta tekemällä Oulua ja sen vahvuuksia tunnetuiksi muualla Suomessa ja ulkomailla.
- Kaupungin viestinnän yhteystiedot
- Oulun brändikäsikirja
- Oulun kaupungin graafinen ohjeisto
- Kaupungin säännöllisesti ilmestyvät julkaisut
- Kaupungin kuva-albumissa on vapaasti käytettävissä olevia valokuvia Oulu-aiheisiin artikkeleihin ja julkaisuihin. Sieltä löytyvät myös logot ja kaupungin vaakuna.
- Kaupungin ilmoitukset ja tiedotteet on koottu omille sivuilleen.
- Ajankohtaista-sivu ja palveluhakemisto ylläpidetään myös viestinnässä.
- Videoita Oulusta - Oulu On Asenne
- Oulun kaupungin www-ohjeita ja nettisivujen ylläpito
- Kansainvälinen Oulu
- Oulun ystävyyskaupungit
- Oulun kaupungin konsernipalvelut
- Oulun kaupunkiseudun markkinointi- ja viestintäyhteistyö, loppuraportti (pdf 5,3Mt)



