In English | På svenska | Tekstin koko A- A+
A-Ö
HAKEMISTO

Muistiot Muistiot

< Takaisin

2016 3 Kaukovainio-Hiirosen suuralueen yhteistyöryhmän kokouksen muistio.

Kaukovainio-Hiirosen suuralueen yhteistyöryhmän kokous

Aika: Tiistai 24.5.2016 kello 17.00-18.45.

Paikka: Hiirihaukkatalo

Läsnä: Kai Lotvonen, Hiirihaukkatalo, puheenjohtaja
Timo Kettunen, Hiirihaukkatalo
Maria Laukka, päiväkodit
Marja-Riitta Mikkola, kirjasto
Petri Hälinen, asukas (osallistui puhelimitse)
Marja Nousiainen, Oulun yliopisto
Sirpa Laitala, kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta, sihteeri

 

1. Kokouksen avaus.
Puheenjohtajana toiminut Kai Lotvonen avasi kokouksen.

2. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi.
Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

3. Hiirihaukkatalon kuulumiset. Rehtori Timo Kettunen.
Timo Kettunen kertoi, että neuvottelut Kaukovainion nuorisotilasta ovat johtaneet myönteiseen tulokseen. Näillä näkymin jo tänä syksynä alueella aloitetaan Oulun kaupungin nuorisopalvelujen toimesta uudelleen nuorisotalotoiminta. Alueelle tulee kolme nuorisotyöntekijää.

HOX! Nuorisotila-asia on siis hoidossa, yhteydenottoja ei tarvita enää kaupunginhallituksen tai muiden päättäjien suuntaan!

Nuorisotila tulee Hiirihaukkatalon yhteyteen. Oma sisäänkäynti nuorisotilaan tulee Hiirihaukkatalon takaa. Koulu luovuttaa tietotoritilan ja kirjasto noin ¼ tiloistaan nuorisopalveluiden käyttöön. ATK-tila puretaan pois ja se on päivisin oppimis- ja oleskelutilana ja iltaisin nuorisotilana. Yhtenäinen tila eristetään lasiseinin kirjaston tiloista. Nuoret ovat mukana suunnittelemassa tilaa jo tässä alkuvaiheessa. Heiltä on heti kysytty, mitä he tilaan haluavat ja miltä sen pitäisi näyttää. Tilaan tulee biljardi, sohvia, keittiö, hengailutilaa ym.

Nuorisotila tulee olemaan joka ilta avoinna ja nuorten käytössä. Lisäksi koulun liikuntasali on 1-2 iltana viikossa varattu nuorille. Myös esim. koulun opetuskeittiö samoin kuin muutkin tilat ovat tarvittaessa nuorisopalvelujen käytössä.

Koulun kirjasto yhdistetään kirjaston tietokantaan. Hiirihaukkatalossa ei tarvita kahta erillistä tietokantaa.


4. Aluebrändäys. Tohtorikoulutettava Marja Nousiainen.
Marja Nousiainen kertoi tekemästään aluebränditutkimuksesta.

Katalysoiva aluebrändäys ja investointimarkkinointi (KAIMA) -hanke (Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunta, 1.5.–30.11.2015) liittyy Oulun kaupungin Tulevaisuuden Kaukovainio -hankkeeseen, jossa aluebrändäystä ja -markkinointia koskevat tietotarpeet ovat nousseet esiin. Näissä hankkeissa on tehty rajoja ylittävää yhteistyötä, mikä on leimallista myös aluebrändäykselle.
Marjan esitys sähköpostin liitteenä.

Kokonaisuudessaan tutkimus löytyy osoitteesta:
http://www.ouka.fi/c/document_library/get_file?uuid=cc8e9af8-a59d-4a19-be84-2360795d5563&groupId=64220

5. Kesäajan tapahtumat.
Yhteistyöryhmän tapahtumaryhmä suunnittelee kesäajan tapahtumia ja suunnittelu jatkuu. Elokarnevaalien facebook – sivut päivitetään mahdollisimman pian.

Tour de Kids ensi viikon torstaina 2.6.2016 kello 18.00 Hiirosen ulkoilupuistossa.
Vapaaehtoisia mahtuu vielä joukkoon, jo ilmoittautuneiden lisäksi. Tarvitaan mm. liikenteen ohjaaja. Ilmoittautua voi Hälisen Petrille petri.halinen@laatutakuu.fi

Elokarnevaalit la 3.9.2016. Koulu on mukana tapahtumassa. Kirjasto on avoinna. Kirjastoon halutaan myös kulttuuriesityksiä lisäksi satutunti lapsille.

6. Muut ajankohtaiset asiat.
Oulun kaupungin palvelupistemalli.

Oulun kaupungin uudessa palvelupistemallin raportissa on tehty esitys kuntalaisten tulevista matalan kynnyksen palvelupisteistä. Palvelupisteistä kuntalaiset saavat palvelua ja ohjausta monenlaisissa asioissa. Raportti pureutuu tulevaisuuden pisteisiin, niiden sijaintiin ja palveluihin. Uudesta mallista pyydetään kuntalaisilta palautetta kesäkuun 19. päivään mennessä.
Työryhmän esitys perustuu neljään konseptiin 1) Oulu10‐palvelut 2)
Yhteisötalot 3) Kuntalaisten olohuoneet 4) Hyvinvointipisteet

Palvelupistemallin raportti löytyy alla olevasta linkistä kohdasta Lisätiedot. Samasta linkistä pääset myös kommentoimaan raporttia.

https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/55/

7. Seuraava kokous.
Seuraava kokous on tiistaina 16.8.2016 kello 17.00 Hiirihaukkatalossa.

8. Kokouksen päättäminen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18.45.