|
|
|
| |
Rauni Palonen ja Oulu
|
Muodin käsiala-
näyttely |
|
Rauni Palonen (os. Pystö) vietti varhaislapsuutensa Oulun Pateniemessä. Sieltä perhe
muutti Savonlinnan kautta Raaheen ja takaisin Ouluun, jossa Rauni
aloitti neljännen luokkansa. Perheen koti sijaitsi Raksilan idyllisessä
puutalomiljöössä.
|
|

Rauni Pystön luokkakuva Oulun tyttölyseosta eli Tipalasta.
Kuva: Rauni Palosen kokoelmat
|
|
|
|
|
|

Puutarhakatu 6 vuonna 1939.
Rauni Pystön kotitalo. Kuva: Rauni Palosen kokoelmat.
|
"Pienestä asti Rauni oli ollut isän tyttö,
aivan saman näköinenkin. Mutta sitä isä ei jaksanut ymmärtää, että tytär
vain piirsi ja piirsi, vaikka olisi pitänyt huolehtia esimerkiksi
tiskivuoroista. Kesätöissä Oulu-yhtiössä Rauni kiinnostui
pohjapiirustusten ja sisustusten suunnittelusta."
Oikealla oleva piirros vuodelta 1946 esittää filmitähti Michele
Morgania.
Rauni Palosen kokoelmat. |
 |
Myöhempiä kouluaikojaan Rauni Palonen
muistelee seuraavasti: "Tipala, Oulun tyttölyseo, jota kävin, oli vuoden
pitempi kuin muut koulut. Ruokataloutta oli hirveästi. En ollut mikään
läksyjenlukutyyppi. Sain kahlattua keskikoulun läpi, mutta lukiossa jäin
tietysti luokalleni. Ajattelin, että tämä ei ole minun alaani ollenkaan.
Ja löysin Ateneumin. - - - Oulun tyttölyseo jäi, kun 17-vuotias Rauni
lähti Helsinkiin pyrkiäkseen Ateneumiin." |
|

Tipala eli Oulun tyttölyseo.
Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museo / Uuno Laukan kokoelmat |
Sitaatit Pirkko Vekkelin
toimittamasta kirjasta
Muodin
käsiala. Kolme suomalaista piirtäjää. |
|
|
|
|
|
Julkaisija:
Arja Keskitalo
museolehtori
|