|
Hiirenvirnat
Hiirenvirnoissa on 12 alle 3-vuotiasta lasta, ryhmissä
työskentelevät lastentarhanopettaja ja kaksi lastenhoitajaa.
Omahoitaja ottaa perheen vastaan ja tutustuttaa
päiväkotiin, ryhmään ja muihin aikuisiin. Pyrimme järjestämään lapselle
turvallisen ja kiireettömän hoitopäivän tarjoamalla hänelle tarvitsemansa
perushoidon, riittävästi syliä ja läheisyyttä.
Vanhempien toiveet ja tieto omasta lapsesta yhdistettynä henkilökunnan
kasvatusnäkemyksiin ohjaavat päivittäistä toimintaa.
Leikimme, loruttelemme ja laulamme päivittäin. Lisäksi tutustumme erilaisiin
materiaaleihin piirtäen, maalaten, muovaillen ja askarrellen.
|
|
Ketunleivissä ja Tikankonteissa on "Kasvun Taikaa"; meillä
leikitään, laulellaan, maalataan, askarrellaan, jumpataan ja loruillaan
pienryhmissä omahoitajan johdolla. |