|
4.2. - 3.6.
Kauneutta etsimässä
- teoksia Tuomo Sepon kokoelmasta III
Oulun taidemuseo jatkaa keräilijä Tuomo Sepon kokoelman esittelyä. Sepon yli 1700 teoksen kokoelmassa painottuu pohjoisuus. Pohjoissuomalaisista tai täällä vaikuttaneista taiteilijoista on mukana Marjatta Hanhijoki, Niilo Hyttinen, Tapio Junno, Paavo Leinonen, Markku ja Olli Keränen, Kaarlo Mikkonen ja Carl Wargh. Näyttelyssä on esillä muun muassa Hanhijoen mestarillisia sisäkuvia akvarelleina, laajalti pidetty kansankuvaaja Hyttinen omakuvineen sekä suomalaisen puuveiston uranuurtaja, akateemikko Kain Tapper. Muita näyttelyn taiteilijoita ovat Mirja Airas, Göran Augustson, Jaakko Heikkinen, Outi Heiskanen, Hannele Kylänpää, Raimo Reinikainen, Anja Rönty ja Päivi Sirén.
Lue lisää >
21.1. - 5.4.
Jaakko Mattila - Lohikäärmeen vuosi
OMA-taiteilija 2012
Oululaissyntyisen Jaakko Mattilan (s. 1976) maalauksissa yhdistyy hienovaraisella tavalla systematiikka ja sattuma. Muotojen ja värien suhteista syntyy omalakista geometrista ajattelua, mutta nykyisin myös entistä vapaampaa fyysis-materiaalista ilmaisua. Vaikka teokset ovat pääsääntöisesti abstrakteja, taiteilijaa on innoittanut luonnon monimuotoisuus ja pohjoispohjalaisen maiseman pelkistynyt estetiikka. Näyttely on taiteilijan ensimmäinen laaja museoesittely.
Lue lisää >
21.1. - 5.4.
Marjukka Vainio - Episodeja (Tasku)
videoinstallaatio
Valokuvaaja, taiteilijaprofessori Marjukka Vainio (s. 1953) tunnetaan äärimmäistä herkkyyttä, kauneutta ja katoavaisuutta huokuvista kasviaiheisista valokuvistaan. Teoksissa on paljon salaperäistä, näkyväksi tehtyä näkymätöntä. Tasku-tilaan suunniteltu uusi videoinstallaatio yhdistää projisoituun kuvaan tekstiiliveistoksia ja valolaatikoita. Lue lisää >
KAHVILA
MENNEITÄ
Oulun seudun kuvataideopettajat
Oulun Taidemuseon kahvilassa 7.2.- 4.3.2012
Lue lisää >
OULUN TAIDEMUSEON VERKKOGALLERIAT
ProsenttitaideGalleria
Prosenttitaiteen periaate määrää,
että tietty prosenttimäärä rakennuskustannuksista
on käytettävä taidehankintoihin ja erilaisiin
ympäristötaideteoksiin. Oulu on ollut prosenttitaidehankinnoissaan
eturivin kaupunki suomessa, ja taideteosten kirjo on
ProsenttitaideGalleriassa pääset tutkimaan
tarkemmin taideteoksiin ja niiden taustoihin. ProsenttitaideGalleriaan
>
Vilho Lampi – mielen ja
maiseman tulkitsija
Tervetuloa tutustumaan taidemaalari Vilho Lammen elämään
ja tuotantoon Oulun taidemuseon uusimmassa verkkojulkaisussa.
Vilho
Lampi -verkkojulkaisuun >
Omakuvagalleria
Omakuva, oman identiteetin ja habituksen tarkastelu
on aina kiehtonut ihmistä. Taiteilijoiden omakuvat
lukeutuvat Valtion, Turun ja Oulun taidemuseon keskeisiin
painopistealueisiin. Oulun taidemuseon kokoelmiin kuuluu
tällä hetkellä yli sata eri aikakausilta
peräisin olevaa omakuvaa.
Omakuvagalleriaan
>
Oulun julkiset ulkoveistokset
-sivusto
Julkiset veistoshankkeet ovat kautta aikojen herättäneet
yleisössä ihastusta, vihastusta, harmistusta
ja joskus välinpitämättömyyttäkin.
Rakennetun ympäristön ohella ne ovat näkyvimpiä
elementtejä kaupunkikuvassa. Oulun taidemuseon
Julkiset ulkoveistokset –sivujen kautta kävijä
voi tutustua Oulun kaupungin omistuksessa oleviin veistoskohteisiin.
Tutustu julkiset ulkoveistokset
-sivustoon >
|