Ulkoinen tarkastus

Ulkoinen tarkastus- ja arviointitoiminta tuottaa objektiivista tietoa siitä, miten kaupunki on onnistunut tehtävissään. Tietoa tuotetaan kaupunginvaltuustolle, kaupunkilaisille, palvelujen käyttäjille ja kaupungin henkilökunnalle. 

Oulun kaupungin ulkoisen tarkastuksen muodostavat tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja sekä tarkastuslautakunnan alainen ulkoisen tarkastuksen yksikkö.

Tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan tehtävistä on säädetty kuntalaissa. Lisäksi tarkastuslautakunnan ja ulkoisen tarkastuksen yksikön tehtäviä määrittää kaupungin hallintosääntö.

Tarkastuslautakunnan arviointityön tulokset esitetään arviointikertomuksessa, joka käsitellään valtuustossa. Tarkastuslautakunta raportoi kaupunginvaltuustolle lisäksi yhdessä arviointiraportissa, joka laaditaan kesäkuun lopun tilanteesta. Ulkoisen tarkastuksen yksikkö valmistelee tarkastuslautakunnassa päätettävät asiat.

Kaupunginvaltuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tarkastuslautakunnan esityksestä tilintarkastusyhteisön.