Puhetta pitkään
Kun yhdistystä perustettiin Iikka Kaakisen johdolla maaliskuussa 1970, päätöstä
perusteltiin sillä, että lausunta on kohotettava siitä alennustilasta, johon se oli joutunut. Suomen Lausujain Liiton
katsottiin olevan liian kaukana täkäläisistä lausujista.
Yhdistyksen juuret ulottuivat 1940-luvulle, jolloin Oulussa toimi Suomen Lausujain
Liiton alainen harrastajaryhmä, Oulun B-kerho.
Lausujat ovat työstäneet 1970-luvulta lähtien vähintään yhden projektin
vuosittain, yleensä useampiakin. Ennätyksellisin esityskerroiltaan
on Maria Jotunin teksteihin perustuva Ristikohtia, jota esitettiin yli
20 kertaa aina Ruotsia myöten.
Tunnustusta työlle on saatu muun muassa vuonna 1986 tehdystä Tulevaisuus-projektista, joka sai kutsun
Kajaanin
Sana ja Sävel-tapahtumaan ja jota esitettiin Seinäjoen Harrastajateatteripäivillä ja televisiossakin.
Esityksiä ovat ohjanneet omien jäsenten lisäksi muun muassa näyttelijät
Ritva Ahonen, Jorma Koho ja Veikko Mylly sekä läänintaiteilija
Maija-Leena Ervasti.
Jäsenille ja muille kiinnostuneille on järjestetty analysointiin, tulkintaan ja
äänenkäyttöön liittyvää koulutusta. Oppia on haettu myös
Kajaanin ja Suolahden kursseilta.