Koronalle altistuminen

Koronan jäljitystyötä on kohdennettu Oulussa pitkäkestoisiin altistumisiin. Jatkossa koronalle altistuneista henkilöistä määrätään karanteeniin lähtökohtaisesti vain samassa taloudessa asuvat tai muut pitkäkestoiset ja tiiviit lähikontaktit, jotka ovat vailla täyttä rokotussuojaa. Näissä tilanteissa tartuntariski on merkittävä. Samanlaisia linjauksia on käytössä jo muissakin sairaanhoitopiireissä. Kaikilla yli 12-vuotiailla on ollut mahdollisuus saada rokote koronavirusta vastaan.

Koko epidemian ajan valtaosa koronavirustartunnan saaneista on saanut tartuntansa pitkäkestoisessa kontaktissa. Suurimpana ryhmänä ovat samassa taloudessa tartunnalle altistuneet. Lyhytkestoisemmat tapaamiset kahvilassa, ulkona tai muuten väljässä tilassa johtavat harvemmin tartuntoihin. Koulujen ja päiväkotien merkitys koko epidemian leviämisen kannalta on aiemmissa selvityksissä todettu vähäiseksi.

Koulu-, päiväkoti- ja harrastuskontakteja ei määrätä karanteeniin. Asianosaisille kuitenkin tiedotetaan näistä tilanteista. Tällä tavalla perheet osaavat seurata lasten vointia. Jos kahden viikon sisällä altistustiedotteesta tulee lapselle oireita, on lapsi syytä viedä koronatestiin. Oireettomia henkilöitä ei ole tarve testata.

Jos perheessä todetaan koronatapaus, on samassa taloudessa asuvien perheenjäsenten jäätävä karanteeniin. Tämä koskee perheenjäseniä, joilla ei ole kahden rokotteen antamaa suojaa. Lisätietoa: www.ouka.fi/karanteeni

Työpaikkojen altistustilanteet arvioidaan tapauskohtaisesti. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä tartunnanjäljitystä jatketaan aiempaan tapaan, sillä niissä jäljitys on tehokasta ja tartunnat uhkaavat vakavassa sairastumisen riskissä olevia henkilöitä.

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona