Nuorisopalveluiden avustukset ja NERO-toimintaraha

Tukea ja avustuksia nuorisojärjestöille

Kaupunki tukee oululaisten nuorisojärjestöjen toimintaa monin eri tavoin. Nuorisotilojen käyttövuoroista ei pääsääntöisesti peritä vuokraa nuorisojärjestöiltä. Sivistyslautakunta myöntää avustuksia nuorisojärjestöille ja -ryhmille. Pajakeskuksessa sijaitsevan lainavälinevaraston palvelut ovat pääsääntöisesti maksuttomia nuorisojärjestöille.

Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki 8 §). Nuorisotyön toteuttamisesta vastaavat kunnat, nuorisoyhdistykset ja muut nuorisotyötä tekevät järjestöt. Yksi kunnallisen nuorisotyön tehtävistä on nuorisoyhdistysten ja nuorten ryhmien tukeminen. 

Vuosiavustus ja projektiavustus

Vuosiavustusta myönnetään nuorisoyhdistysten yleisen toiminnan tukemiseen, koulutus- ja kurssitoimintaan, leiritoimintaan, kansainväliseen toimintaan ja työntekijöiden palkkaamiseen. Vuosiavustusta voi hakea vuosittain tammikuussa

Projektiavustus on haettavissa läpi vuoden. Projektiavustusta myönnetään tiettynä ajankohtana toimeenpantavan tapahtuman toteuttamiseen, uusien työmuotojen kokeiluun ja muihin nuorten itsensä toteuttamiin ja järjestämiin toimintoihin, jotka tukevat nuorten omaa osallistumista ja vaikuttamista.

Projektiavustusta myönnetään nuorisotoimintaan pääsääntöisesti sellaisille nuorisoyhdistyksille ja nuorten ryhmille, jotka eivät saa vuosiavustusta. 

Nuorten toimintaraha

Nuorten NERO eli nuorten toimintaraha on tarkoitettu oululaisten nuorten projektien, tapahtumien ja erilaisten tilaisuuksien toteuttamiseen. Tavoitteena on käynnistää nuorten uutta toimintaa, joka muuten voisi jäädä syntymättä.

Nuorten NERO -toimintaraha on haettavissa läpi vuoden. 

Lue lisää NERO-toimintarahasta ja sen hakemisesta Nuorten Oulu -sivustolta

Lisätietoja nuorisopalveluiden avustuksista

Lisätietoja nuorten toimintarahasta