Ajankohtaista

< Takaisin

Luento "Oulun yliopisto 60 vuotta" käynnistää Oulu-opiston luentosarjat

FT Matti Mäntylän luento ”Alueelle ja maailmalle – Oulun yliopisto 60 vuotta” käynnistää Oulu-opiston yleisöluentojen sarjan keskiviikkona 18.9. klo 18 Pohjankartanossa.

Historialuentojen lisäksi muita luentojen aiheita ovat Kalevala 170 v, käsityöteema, bushmannit, autismi, vanhat kartat ja ihmistuntemukseen liittyvät luennot. Kaikki yleisöluennot ovat ilmaisia ja ne pidetään Pohjankartanossa (Leevi Madetojan katu 1 Oulu).

FT Matti Mäntylän luennolla tarkastellaan 60-vuotiaan Oulun yliopiston vaiheita ja keskeisiä kehityslinjoja sen perustamisvaiheista aina 2010-luvulle saakka. Yhteiskunnalliset muutokset ja yliopistopolitiikan käänteet ovat vuosikymmenten varrella lyöneet leimansa myös pohjoisen Suomen yliopiston kehitykseen. Yliopiston vaikuttavuus Oulun alueella ja koko Pohjois-Suomessa on ollut perustamisesta lähtien suuri, sillä yliopistosta tuli nopeasti keskeinen pohjoissuomalaisen hyvinvoinnin, elinvoiman ja sivistyksen lähde. Muiden alueellisten yliopistojen tavoin Oulun yliopisto on kuitenkin jatkuvasti joutunut määrittelemään uudelleen identiteettiään ja hakemaan luontevaa tasapainoa maakuntayliopiston ja kansainvälisen tiedeyliopiston roolien välillä. Tieteellisen profiilin vahvistuminen ja aktiiviset yhteydet ympäröivään yhteiskuntaan eivät kuitenkaan missään vaiheessa ole olleet lähtökohtaisesti toisiaan poissulkevia asioita, vaan yliopisto on ollut olemassa sekä aluetta että maailmaa varten.

Historialuennot järjestetään yhteistyössä Oulun Historiaseuran kanssa ja luennot jatkuvat keväälle saakka.

Muiden syksyn luentojen aiheet ovat:

  • 16.10.2019 klo 18  FM Nita Mäenpää, Kirjoittavaa minää rakentamassa: kirjallisen kulttuurin läpimurto 1800-1900-lukujen taitteessa haukiputaalaisen talonpojan kirjearkiston kautta kuvattuna
  • 20.11.2019 klo 18 OTT Juha Joona, Ikimuistoinen oikeus – Lapin alkuperäisistä maa- ja vesioikeuksista

 

Kalevala 170 vuotta luentosarja käynnistyy emeritusprofessori Kari Sallamaan luennolla torstaina 19.9. klo 18.

Kalevalan käsikirjoitus oli valmiina vuoden 1835 alussa, 170 vuotta sitten. Kalevala on suomalaisten kansalliseepos, joka nosti pienen ja tuntemattoman kansan muiden eurooppalaisten tietoisuuteen nostattaen itseluottamusta oman kielen ja kulttuurin mahdollisuuksiin. Kalevala oli käänne suomenkieliselle kulttuurille. Kalevala-luentosarja järjestetään yhteistyössä Pohjois-Viena -seuran kanssa.

Kalevala 170 luentojen aiheet ovat

  • to 3.10.2019 klo 18 Markku Nieminen, Juminkeko - säätiö: Vienan Karjalan runomailla, kuvia, kerrontaa, tästä ja vanhasta ajasta
  • to 17.10.2019 klo 18 Seija Jalagin, Oulun yliopisto: Ketjupakolaisuus

 

Mitä Minna Canth tarkoitti kirjoittaessaan, ettei kaikkien naisten tarvitse tehdä käsitöitä? KM Vuokko Isakssonin luento käsittelee naisten käsityön historiaa. Luennossa Minna Canth on lähtökohta pohdittaessa käsitöiden tekemisessä tapahtunutta merkittävää muutosta ja naisten käsityötaidon pakollisuuden kyseenalaistamista. Luento pidetään keskiviikkona 25.9. klo 18 Pohjankartanossa ja se käynnistää uuden käsityöteemaluentojen sarjan.

Käsityöteemaluennot ovat

  • 9.10. Sigga-Marja Magga: Saamelaisen käsityön asema nykypäivänä ja sen muutokset
  • 6.11. Sigga-Marja Magga: Saamen puvun eli gáktin variaatiot ja merkitykset
  • 22.1. Pirjo Valinen: Salaperäinen kahina - näyttämöpukuja paperista

 

Muita yleisöluentoja on mm. FT Teuvo Raiskion ihmisen evoluutiota savanneilta eri mantereille ja bushmannien elämänkaarta antropologisesta näkökulmasta käsittelevät luentosarjat. Vanhoista kartoista luennoi FM Anna-Maija Pietilä-Ventelä. Autismiluennot käsittelevät autismin kirjoa, luennoimassa on KM Kirsi Pöykkö. KM Eija Keräsen luentojen aiheet käsittelevät television katselua ja ikääntyvien ihmisten asemaa yhteiskunnasta.

Osa luentosarjoista jatkuu kevätkaudelle 2020. Kaikki luennot löytyvät osoitteesta:

https://www.ouka.fi/oulu/oulu-opisto/yleisluennot

 
 

Jakolinkki

             
Facebook - Oulun kaupunki Twitter - Oulun kaupunki Youtube - Oulun kaupunki Oulun kaupungin blogit Instagram Spotify Oulu - soittolistat Rss - Oulun kaupungin uutis-syöte