Ajankohtaista

< Takaisin

MustRead pestasi kirjeenvaihtajan Ouluun – yhteiskunnallinen verkkomedia raportoi nyt myös Pohjois-Suomen politiikasta ja taloudesta

MustRead Oulu

 

MustRead on tehnyt uuden aluevaltauksen ja pestannut toimittajan Ouluun. Politiikan ja talouden syvälliseen laatujournalismiin keskittyvän MustReadin Oulun kirjeenvaihtajana on aloittanut syyskuun alusta 2019 toimittaja Heli Koppelo

– Oulu on edelläkävijäkaupunki, jossa tapahtuu paljon valtakunnallisesti mielenkiintoisia asioita. Täällä on tutkimusta, yritteliäisyyttä ja innovaatioita, joita ei
muualta Suomesta löydä. Oulussa on myös luovaa hulluutta, pohjoisen rosoa.
Näistä kaikista haluan kertoa jutuissani, sanoo Heli Koppelo.

MustReadin Oulun kirjeenvaihtaja on toteutettu lahjoitusperiaatteella. Rahoitusmalli on lainattu yliopistoista, joissa ns. lahjoitusprofessuurit ovat yleisiä.
Lahjoitusprofessorimallissa yliopisto perustaa ulkopuolelta saamansa
lahjoituksen turvin tiettyyn alaan keskittyvän tutkimusviran tai -ryhmän.
MustReadin yhteistyökumppaneilta saama rahoitus mahdollistaa Oulun
kirjeenvaihtajan palkkaamisen samalla periaatteella.

Yhteistyökumppaneina MustReadin Oulun kirjeenvaihtajassa ovat kaksi paikallista toimijaa, Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina. Yhteistyökumppanit rahoittavat MustReadin toimintaa, ja vastineeksi MustRead sitoutuu tuottamaan valtakunnalliselle päättäjäkohderyhmälleen korkeatasoista Oulu-aiheista yhteiskunnallista journalismia. 

Päätösvalta journalistisesta sisällöstä on MustReadilla.

"Haluamme raportoida politiikan ja talouden ilmiöistä muualtakin Suomesta kuin vain Helsingistä. Parhaiten se onnistuu paikallisen kirjeenvaihtajan avulla. Oulu on luonteva asemapaikka MustReadin toimittajalle maantieteellisen sijaintinsa ja
monipuolisen aluekeskusprofiilinsa vuoksi", kommentoi MustReadin
päätoimittaja Anne Moilanen.

Kokenut journalisti

Heli Koppelo on kokenut freelance-journalisti, joka on työskennellyt useissa medioissa toimittajana ja johtotehtävissä. Hän on toiminut muun muassa päätoimittajana Sanoma Median Kids Mediassa sekä uutistoimittajana Ilta-Sanomissa ja Kalevassa. Koppelo on syntynyt Pudasjärvellä, käynyt koulunsa Haukiputaalla ja paluumuuttanut Ouluun pari vuotta sitten. MustReadissa hän työskentelee puolipäiväisesti.

– Oulun seudulla kiinnostava kysymys on tällä hetkellä muun muassa osaaminen. Mitkä ovat ne keinot, joilla Oulu kykenee pärjäämään kiihtyvässä ja kansainvälisessä
kilpailussa?  Lisäksi jotkut paikalliset teemat, kuten väestörakenteen
kehitys, ovat pinnalla muissakin Suomen aluekeskuksissa, pohtii Heli Koppelo.

Paikalliset lahjoittajat

MustReadin Oulun kirjeenvaihtajan ansiosta Oulun alueen ilmiöt ja teemat nousevat
valtakunnallisessa päättäjämediassa esiin ja myös entistä paremmin osaksi
yhteiskunnallista keskustelua.

Pyrkimys kääntää katseet Ouluun yhdistää molempia lahjoittajia, Oulun kaupunkia ja Osuuskauppa Arinaa.

– Aika harva päättäjistä tietää, että Oulu on yli 200 000 ihmisen kaupunki. Haluamme Oulun ja pohjoisen mahdollisuudet paremmin esille päätöksentekoon ja julkiseen keskusteluun. Tällaisen uuteen yhteistyökuvioon on innostavaa lähteä mukaan, sanoo Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi.

Oulun seudun kehittyminen ja vetovoima ovat elintärkeitä myös Osuuskauppa Arinalle, joka on koko Pohjois-Suomessa merkittävä työnantaja.

– Odotamme MustReadin juttujen lisäävän Oulun seutuun kohdistuvaa valtakunnallista kiinnostusta. Siksi lähdimme mahdollistamaan kokeilua ja haastamme yhteistyökumppaneita laajemmin mukaan vuodelle 2020”, toteaa Osuuskauppa Arinan viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen.

MustRead toteuttaa Oulun kirjeenvaihtajan aluksi neljän kuukauden kokeiluna, joka jatkuu vuoden 2019 loppuun. Tämän jälkeen Oulun kirjeenvaihtajuutta on tarkoitus jatkaa koko vuoden 2020. On mahdollista, että yhteistyöhön tulee vuodenvaihteessa lisää lahjoittajia.

MustRead aloitti julkaisutoimintansa lokakuussa 2017. Yhteiskunnallinen verkkomedia oli välitön menestys. MustReadin toimitukseen kuuluu kokeneita politiikan ja talouden toimittajia, ekonomisteja ja tutkijoita, kuten politiikan tutkija Erkka Railo sekä ekonomistit Heikki Pursiainen ja Roger Wessman. Tällä hetkellä MustRead työllistää 12 henkilöä.

Heli Koppelon ensimmäinen juttu Oulusta on julkaistu tänään maanantaina 2. syyskuuta. Jutussa haastatellaan oululaista eurooppaministeriä Tytti Tuppuraista ja
siinä käsitellään ajankohtaisia EU:hun ja Ouluun liittyviä teemoja. Voit lukea
jutun MustReadin sivuilta

"MustRead – jotta Suomi tekisi maailman parhaat päätökset."

 

 

 

 

 

Jakolinkki

             
Facebook - Oulun kaupunki Twitter - Oulun kaupunki Youtube - Oulun kaupunki Oulun kaupungin blogit Instagram Spotify Oulu - soittolistat Rss - Oulun kaupungin uutis-syöte