Valovoimainen Oulu
Kulttuuri luo kiistatonta hyvinvointia
"Keskeinen osa työtäni, ja koko kulttuurihyvinvoinnin ideaa, on lisätä tietoa taiteen ja kulttuurin positiivisista vaikutuksista", Jaana Potkonen kertoo.
Hän toimii kulttuurin hyvinvointipalvelujen vastaavana tuottajana Oulun yleisissä kulttuuripalveluissa Valveella.
"Olennaista on tunnistaa ja huomioida ne erityistarpeet tai olosuhteet, jotka aiheuttavat sen, ettei kaikilla ole mahdollisuutta olla taiteen ja kulttuurin äärellä. Ja sitten tehdä taiteesta ja kulttuurista sellaista, että se tavoittaa myös tällaiset henkilöt", Potkonen sanoo.
"Toimintaan voi osallistua monin tavoin. Joillekin riittää, että on mahdollisuus katsella taideteoksia tai käydä vaikkapa teatterissa, mutta monilla on myös halu tai tarve omaehtoiseen tekemiseen."
Sitä on syytä tukea. Tutkimusten mukaan taiteen harrastaminen ehkäisee mm. muistisairauksia, ja erityisesti yhteisöllisten taideharrastusten katsotaan jopa pidentävän elinikää.
Tärkeää on esteettömyys
– myös henkinen
Osallistumisen taloudellisia esteitä raivaa viime vuonna käyttöön otettu Kaikukortti. Kaikukorttitoiminnan kautta tiukassa taloudellisessa tilanteessa oleva voi saada maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi taide-esityksiin.
Kortista on tullut paljon kiittävää palautetta. Monille jo tietoisuus siitä, että on mahdollisuus osallistua kurssille tai konserttiin, johon ei muuten olisi varaa, tuo iloa ja mielihyvää.
"Se on se inhimillisyyden ajatus, mitä ei pitäisi unohtaa. Hyvin pienetkin asiat voivat olla tärkeitä ja tuoda hyvinvointia ja iloa", Potkonen muistuttaa.
"Pieni mutta tärkeä asia, johon jokainen voi vaikuttaa, on myös se, että uskalletaan kohdata ja ottaa vastaan eri tavoilla erilaiset ihmiset."
Oppia avoimuuteen – ja alkusysäyksen tuleviin työkuvioihin – Potkonen on itse saanut kahdessa aiemmassa työpaikassaan. Hän työskenteli aikoinaan Helsingissä Autismisäätiön tiedottajana sekä näkövammaisten kulttuuripalveluissa.
"Autismisäätiössä työhuoneeni sijaitsi heidän asuntoyksikössään. Työn ohessa tutustuin erilaiseen arkeen, ja koetin tietysti olla myös avuksi. Se oli todella opettavaista."
Yhteistyössä yhyttäen
Nykytyössä keskeistä on yhteistyö.
"Käytännön työni on usein sitä, että yhdistän ihmisiä ja yhytän asioita alkuun."
Pian käynnistyvä Elävä kuolema -hanke, joka vie taidetta saattohoitokoteihin, on hyvä esimerkki yhteistyön voimasta.
"Ajatuksen hankkeesta saattohoidossa oleville sain AILI-verkoston kokouksessa. Kokosin ihmiset yhteen ja olin mukana kirjoittamassa hankehakemusta yhteistyökumppanimme Ilmeen kanssa, joka hanketta nyt toteuttaa", Potkonen kuvaa.
Myös valtakunnallinen yhteistyö on uudella alalla korvaamatonta. Yksi tärkeimpiä yhteenliittymiä on juuri AILI, 13 kunnan kulttuurisen vanhustyön verkosto.
"Sen kautta on päässyt näkemään laajasti ajankohtaisia asioita ja saanut niistä etunenässä tietoa", hän kiittää.
Teksti: Maaria Rousu
Kuva: Roosa Yrjölä
Artikkelit
-
-
Tilapalveluissa huristellaan ensi vuonna lähes yksinomaan uusiutuvalla dieselillä
-
Siilin kisällit BusinessAseman tilavarausjärjestelmän kimpussa
-
Kulttuuri on ennen muuta sielunhoitoa
-
Sarjakuvalla häirintää ja ahdistelua vastaan
-
Lisää tietoa ja avoimuutta
-
Matkailualalle tarvitaan lisää osaajia
-
Biokaasuautot ja uusiutuva diesel käyttöön lähivuosina
-
ARTE filmasi Oulussa
-
Kesäksi koulunpenkiltä Hiirosenkotiin
-
Määränpäänä maailman kulttuuriperintö
-
Kuntouttavan työtoiminnan kautta työsuhteeseen
-
Oulu houkuttelee lääkäreitä
-
Tuore valmennus on valtti työnhaussa
-
Puolivälinkankaan vesitornin työmaa oli Euroopan vaikein
-
Tuhat koululaista tutustumismatkalla tulevaisuuteen
-
Yhteyspäällikkö kaupungin joukkueeseen
-
Tytti Isohookana-Asunmaan terveiset Ebban linnasta Saksasta
-
Kulttuuri vaikuttaa kaupunkikehittämiseen
-
Kulttuuri luo kiistatonta hyvinvointia