Valovoimainen Oulu

< Takaisin

Ouluun syntyy saman katon alle maan suurin yliopistokampus

Yliopiston ja ammattikorkeakoulun tiivistyvä yhteistyö avaa huikeita mahdollisuuksia Oululle ja koko Pohjois-Suomelle. Yhteiskampuksen valmistelutyö on jo täydessä käynnissä.

Oulun yliopistokampus, Linnanmaa, kasvaa ja uudistuu lähivuosina merkittävästi, kun Oulun ammattikorkeakoulun toiminnot siirtyvät pääosin yliopiston kanssa samoihin tiloihin Linnanmaalle vuonna 2020.

Oulu ilmasta
Oulun Linnanmaan kampusalueesta muodostuu lähivuosina merkittävä kokonaisuus, joka edistää koko pohjoisen Suomen elinvoimaa.

Kampuksesta tulee maan suurin yliopistokampus, jossa yliopisto ja ammattikorkeakoulu toimivat samoissa tiloissa. Alueella opiskelee ja työskentelee päivittäin yli 23 000 ihmistä. Myös sisällöissä kampus on maan kärkeä, mistä kertoo muun muassa Oulun yliopiston langattoman 6G-teknologian tutkimuksen valinta Suomen Akatemian rahoittamaksi tutkimuksen lippulaivaksi.

Muutosten ketju käynnistymässä

Parhaillaan selvitetään ammattikorkeakoulun muuton vaikutuksia muun muassa liikennejärjestelyihin ja joukkoliikenteeseen Oulun keskustan ja Linnanmaan välillä. Lisäksi pohditaan millaisia rakentamisen ja liikkumisen ratkaisuja itse Linnanmaan kampusalueella toteutetaan, mitä palveluja alueelle voisi sijoittua ja millainen voisi olla alueen yhtenäinen brändi.

Yliopisto ja ammattikorkeakoulu selvittävät myös, miten samalla kampuksella toimimisen hyödyt saadaan täysimääräisesti opiskelijoiden, tutkimuksen ja yritystoiminnan käyttöön.

Alueella on jo tällä hetkellä lukuisia toimijoita sekä useita maanomistajia, joiden intressit pyritään mahdollisimman hyvin sovittamaan yhteen valmistelutyössä. Tämä on ollut tavoitteena muun muassa eri toimijoiden yhteisessä työpajassa, jossa haettiin rakennusaineita Linnanmaan tulevaisuudenvision muodostamiseksi.

Järvet kunniaan ja kampuksesta testialue

Työpajassa nousi esiin niin alueen avaintoimintoihin, ilmeeseen kuin tiettyihin kärkiteemoihin liittyviä asioita.

Esimerkiksi alueella sijaitsevien kahden järven hyödyntämistä virkistys- ja tutkimus- sekä opetuskäyttöön halutaan lisätä. Rakentamisessa toivotaan suosittavan nopeita ja ketteriä kokeiluja pitkäaikaisten rakennushankkeiden rinnalla. Kampuksesta haluttaisiin ainutlaatuisen laaja ja yhtenäinen tutkimuksen testialue, jossa yritykset ja opiskelijat löytäisivät toisensa jo opintojen varhaisessa vaiheessa.

”Tavoitteet on asetettu korkealle, ja se on hyvä asia. Sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun tulee menestyä myös omassa kontekstissaan”, sanoo Oulun ammattikorkeakoulun rehtori Jouko Paaso.

Yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä kannustaa viemään eteenpäin työpajassa noussutta ajatusta Oululle tyypillisestä rohkeasta outoudesta, joka näkyy muun muassa ilmakitaran MM-kisoissa ja Polar Bear Pitching –tapahtumassa. Paaso puolestaan muistuttaa, että tulevaisuudessa elinikäisen oppimisen mahdollistaminen on yhä tärkeämpää, ja sitä painotetaan myös korkeakoulujen rahoituksessa.

”Tuleva korkeakoulukokonaisuus antaa herkullisen tilaisuuden tähän”, hän uskoo.

Kampus on yksi kaupungin helmi

Oulun kaupungille Linnanmaan kampuksella on iso merkitys. Jos kampus houkuttelee opiskelijoita ja tutkijoita viihtyisyydellään ja sisällöllisillä vetovoimatekijöillä kuten opetuksen ja tutkimuksen korkeatasoisuudella ja sujuvilla siirtymillä opiskelusta työelämään, on sillä vaikutusta koko kaupungin vetovoimaan sekä yritysten ja työpaikkojen sijoittumiseen.

”Yliopistokampus on kaupungin merkittävin vetovoimatekijä. Oulu tunnetaan korkean tason osaamisesta ja tutkimuksesta. Hyvin suunniteltu ja toteutettu kampus edistetään hyvää kaupunkirakennetta. On erittäin suuri merkitys sillä, miten kaupungin keskusta ja yliopistokampus toimivat hyvin yhteen niin asumisen, palvelujen, yrittämisen kuin liikenteenkin osalta”, sanoo Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

  

Teksti: Sanna Keskinen
Kuva: Oulun kaupunki

Jakolinkki