Valovoimainen Oulu

< Takaisin

Varhaiskasvatuksen kulttuuriteemavuosi Alakupammauksella käyntiin


Mää Oulusa! -kulttuuriteeman aloitustapahtumaa Alakupammausta vietettiin torstaina 30. elokuuta Ainolan leikkipuistossa upean aurinkoisessa säässä. Tapahtumaan osallistui yli 200 lasta heitä ohjaavine henkilökuntineen sekä lukuisia perhekerholaisia vanhempineen. 

Tämän varhaiskasvatuksen kulttuuriteeman kaksivuotiskauden aikana otetaan lasten kanssa selvää siitä, mitä oululaisuus on. Oululaisuuteen on tarkoitus perehtyä monipuolisesti ja tarkkoja kuntarajoja piirtämättä. Teemavuoden aikana nostetaan rohkeasti esiin niin alueen kulttuuriperinne, taiteilijat, tapahtumat kuin oululaisuutta ilmentävät paikat. 

Perinneleikeistä ilmakitarointiin

Toripolliisin ja potnapekkalaisten opastamana lapset pääsivät käymään erilaisilla toimintapisteillä tutustumassa sekä vanhan ajan perinneleikkeihin että modernimpaan oululaiseen perinteeseen kuten ilmakitaransoittoon. Mainioita olivat lasten epäuskoiset ilmeet heidän katsoessaan tyhjällä penkillä lojuvia arvokkaita näkymättömiä kitaroita, kuten Fendereitä, Ibanezeja ja Gibsoneja. Mutta eipä aikaakaan, kun rokki räyhysi Ainolan aukiolla ja lasten taitava ilmakitarointi valloitti yleisönsä.
 

Ootko koskaan jauhanu tattaria?

Kuinka moni aikuinen muistaa jauhaneensa tattaria, punninneensa suolasäkkiä tai kisailleensa merimiespainien? Yhdellä toimintapisteellä lapset pääsivät opettelemaan näitä entisaikojen voimanmittelyleikkejä, ja todennäköisesti päiväkotien pihoilla tullaan jatkossa näkemään yhä useampia pieniä mittelijöitä hymyissä suin toinen toistensa kanssa voimia leikkimielisesti koitellen. Modernimpana liikuntamuotona lapset laukoivat maaleja Kärppä-pisteellä.

Myös vanhoja oululaisia murresanoja tuli tutuksi. Leeta tarkoittaa pullapitkoa ja rössypottu on ihan syötävän hyvää keittoa, ken rössypotusta tykkää. 

Perinneleikeistä laivahattujen tekoon

”Hanna Åströmin”, Oulun ensimmäisen lastentarhan perustajan, avulla lapset tutustuivat oululaisiin perinneleikkeihin, ja sanomalehdet pääsivät uusiokäyttöön lasten taitellessa niistä laivahattuja. Kaiken vilkkaan ja vauhdikkaan tekemisen keskellä oli hyvä rauhoittua kuuntelemaan hiljaisempaa äänimaailmaa (veden solinaa, tuulen huminaa), tuottamaan itse musiikkia eri soitinten avulla ja laulamaan oululaisia laululeikkejä. Oululainen vahva lastenmusiikkikulttuuri saanee varmasti jatkajia lasten kasvettua.

Varhaiskasvatuksessa vahvat perinteet kulttuurin saralla

Oulun varhaiskasvatuksessa on vahvasti panostettu lasten kulttuurikasvatukseen vuodesta 2004 alkaen, jolloin Alakööki aloitti toimintansa. Alakööki tukee yksiköiden kulttuurikasvatusta toteuttaen täydennyskoulutusta ja järjestämällä elämyksellistä toimintaa päiväkoti- ja perhepäivähoitoryhmille päiväkodeissa, luonnossa sekä kulttuuritoimijoiden tiloissa.

Kulttuuriteemavuosia on vietetty jo lukuisia, ja Ouluun on laadittu varhaiskasvatuksen kulttuuriopas. Jokaiseen Oulun kaupungin päiväkotiin on nimetty kulttuurivastaava, jonka tehtävänä on kannustaa ja motivoida henkilökuntaa kulttuurikasvatuksen toteuttamisessa ja kehittämisessä. Hän laatii yhdessä muun henkilökunnan kanssa kulttuurikasvatussuunnitelman omalle päiväkodilleen ja seuraa sen toteutumista. 


Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen kulttuuriopas (pdf)
 

Teksti ja kuva: Virpi Ansamaa

Jakolinkki