Ajankohtaista

< Takaisin

Lähikoulu tiedossa 26.1. - Haku erikois­luokille alkaa 23.1. ja muuhun kuin lähikouluun 26.1.

Huoltajan ei tarvitse Oulussa ilmoittaa lastaan kouluun. Jokaiselle tulevalle ekaluokkalaiselle osoitetaan lähikoulu kotiosoitteen perusteella. Päätös koulupaikasta on luettavissa Wilma-järjestelmässä 26. tammikuuta.

Huoltaja voi hakea lapselleen koulupaikkaa myös muusta kuin lapselle osoitetusta lähikoulusta. Muuhun kaupungin kouluun voi hakea 26.1.–13.2. erillisellä Hakemus muuhun kuin osoitettuun lähikouluun 1. lk -sähköisellä lomakkeella

Vuonna 2016 syntyneiden lasten vanhemmat saavat tarkemmat ohjeet hakemiseen lapsensa päiväkodista, Wilmasta ja perusopetuksen oppaasta. Lisätietoja lähikoulusta ja sen määräytymisestä ja muuhun kouluun hakemisesta on myös kaupungin verkkosivuilla Mihin kouluun -sivulla

Iltapäivätoimintaan haku avoinna 15. helmikuuta saakka

Perusopetuksen iltapäivätoimintapaikkaa voi hakea 1. ja 2. luokan oppilaalle sekä muiden vuosiluokkien erityiseen tukeen oikeutetulle oppilaalle. Haku iltapäivätoimintaan on parhaillaan käynnissä. Huoltajan tulee hakea iltapäivätoimintapaikkaa Wilma-järjestelmässä viimeistään 15.2.2023.

Lue lisää iltapäivätoiminnasta 

Kaksikielinen pohjoissaame-suomi-yhdysluokka Lintulammen kouluun

Huoltaja voi ilmoittaa 1.- ja 2.-luokkalaisen kaksikielisen pohjoissaame-suomi-yhdysluokan oppilaaksi 26.1.–13.2. Luokka perustetaan aluksi neljän vuoden pilotin ajaksi Lintulammen kouluun, jos lukuvuodelle 2023-24 ilmoittautuu vähintään neljä oppilasta.

Luokalla vähintään neljäsosa opetuksesta on pohjoissaamenkielistä. Oppilaan tulee olla osallistunut saamelaiseen varhaiskasvatukseen, lapsella on kielipesätausta tai oppilaan suvun kieli on tai on ollut pohjois-saame. Lisätietoja kaksikielisestä luokasta ja sille ilmoittautumisesta on Mihin kouluun -sivulla. 

Oulun kansainväliseen kouluun kielitestin kautta

Oulun kansainvälinen koulu on tarkoitettu suomalaisille ja ulkomaalaisille lapsille, joiden kielitaito on riittävä englanninkielellä opiskeluun. Kouluun on kielitesti. Oulun kansainväliseen kouluun haetaan täyttämällä sähköinen hakemuslomake viimeistään 5.2.2023. Hakuohjeet löytyvät Oulun kansainvälisen koulun kotisivuilta. 

Erikoisluokille haku alkaa 23. tammikuuta

Huoltaja voi hakea lapselleen paikkaa kolmannelta ja seitsemänneltä luokalta alkaville kuvataiteen, liikunnan ja musiikin erikoisluokille 23.1.–6.2.2023. Luokille on valintakokeet helmikuussa.

Erikoisluokkien sähköisiin hakulomakkeisiin pääset tästä linkistä.

Lisätietoja erikoisluokista sekä erikoisluokkien info- ja valintakoepäivämäärät löytyvät Erikoisluokat-sivulta. 

Perusopetuksen oppaassa kaikki keskeinen tieto huoltajalle

Oulussa koulussa - perusopetuksen oppaaseen huoltajille 2023-2024 on koottu yksiin kansiin kaikki oleellinen tieto perusopetukseen liittyen. Oppaassa on paitsi peruskoulun ABC myös tietoa muun muassa erikoisluokista ja niille hakemisesta, muuhun kuin lähikouluun hakemisesta sekä koulunkäyntiin liittyvästä tuesta.

Voit lukea Oulussa koulussa - perusopetuksen oppaan huoltajille 2023-2024 Kouluoppaat-sivulta. 

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista