Ajankohtaista

< Takaisin

TechArt -In the Heart of LUMO -tapahtuman kansainvälinen teos- ja ohjelmahaku on käynnissä

TechArt-hanke kutsuu taiteilijoita, suunnittelijoita ja eri teknologia-alan ammattilaisia sekä opiskelijoita ja oppilaitoksia tarjoamaan ehdotuksensa vuoden 2022 tapahtumaan. Tapahtumakokonaisuus järjestetään osana Oulun Lumo-valofestivaalia, joka juhlistaa 10-vuotisjuhlavuottaan. TechArt -ohjelma- ja teoshaun vuoden teemana on Juhla.

TechArt -hankkeen projektipäällikkö Olli Rantala toivoo, että tästä uudesta tapahtumapilotista syntyy Ouluun uusi kokonaisuus Lumo-valofestivaalin yhteyteen. Tavoitteena on kasvattaa tapahtuma merkittäväksi kansainväliseksi näyteikkunaksi, jossa uudet teknologiat ja taiteen ja kulttuurin monipuoliset sisällöt yhdistyvät interaktiivisiksi, ja mielenkiintoisiksi kokonaisuuksiksi, joita sekä oululaiset kuin Ouluun saapuvat vieraat pääsevät kokemaan vuosittain. 

TechArt -In the Heart of LUMO -tapahtumaan etsitään vaikuttavia installaatioita ja innovatiivisia lähestymistapoja teknologian ja taiteen avulla. Tähän voi sisältyä esimerkiksi tekoälyn (AI) käyttö, lisätyn todellisuuden (AR), virtuaalitodellisuuden (VR), näiden yhdistelmänä eli XR-illuusioiden kautta tai esimerkiksi yhdistämällä taiteen sisältöä robotiikkaa ja automaatiota hyödyntäen, joka saa yleisön pauloihinsa. 

Taidesisältö voi olla musiikkia, tanssia, teatteria tai muuta esittävää taidetta, kuten taikuutta. Kulttuuriperintö tai mediataide ja jopa nykytaide ovat myös mahdollisia sisältöjä. Siksi taivas on rajana, niin kauan kunhan teema Juhla on näyttävästi esillä. Haussa on ensisijaisesti ulkotiloihin suunniteltuja teoksia ja ohjelmanumeroita, mutta vuodenajalle tyypillisesti haastavien olosuhteiden ja kylmän ympäristön vuoksi hyväksytään myös sisäasennuksia koskevat ehdotukset.

Oulun kaupunki ja Oulu2026 on sitoutunut jatkamaan teknologian ja taiteen yhdistävän tapahtumakokonaisuuden kehittämistä myös vuoden 2022 jälkeen. Uuden tapahtumapilotin ja saatujen kokemusten pohjalta kokonaisuutta tullaan kehittämään kiinteästi osana Lumo -valofestivaalia. 

TechArt -hankkeen toimenpiteet ja näiden jatkuvuus ovat kiinteä osa Art <3 Tech -ohjelmalinjaa ja Oulu2026-hakukirjassa esitettyjä teknologiaa ja taidetta yhdistäviä tavoitteita. Olli Rantala toivottaa kaikki paikalliset, kansalliset kuin kansainväliset yritykset, yhdistykset, taiteilijat kuin oppilaitokset tutustumaan tähän uuteen teos- ja ohjelmahakuun ja lähettämään oman ehdotuksensa 15.8.2022 mennessä. 

TechArt- In the Heart of LUMO

 

 

Jakolinkki

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista