Oulun kaupungin uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Kaupunginjohtaja julkisti Oulun talousarvion 2022: Kaupungin taloustilanne on vakaa, mutta näkymä huolestuttaa

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala on julkistanut Oulun kaupungin talousarvion 2022 ja taloussuunnitelman 2023-2024.

Talousarvion mukaan Oulun kaupungin vuosikate on vuonna 2022 noin 53 miljoonaa euroa ja alijäämä poistojen jälkeen noin 29 miljoonaa euroa. Investointitaso on noin 148 miljoonaa euroa, ja Oulun kaupungin lainamäärä kasvaa ensi vuonna noin 88 miljoonalla eurolla. Kokonaisvelkamäärä nousee 842 miljoonaan euroon. Kaupunginjohtaja esittää, että kunnallisvero säilyy 20,5 prosentissa. Myös kiinteistöveroprosentit säilyvät ennallaan.

Kaupunginjohtajan mukaan Oulun kaupungin talouden tilanne on vakaa, mutta tulevaisuuden näkymät huolestuttavat. Hyvinvointialueet perustetaan vuoden 2023 alusta alkaen ja se vaikuttaa kuntien talouteen voimakkaasti. Hyvinvointialueelle siirtyy valtaosa Oulun kaupunginkin kunnallisveron tuotosta ja toimintamenoista. Siirtymävaiheessa taloutta helpottavat hiukan aiemmilta vuosilta kertyneet tilittämättömät verotulot, mutta siirtymäajan jälkeen kuntien talous tulee olemaan edelleen ahtaalla.  

 

Verorahoitus kasvaa, samoin investointimenot

Oulun kaupungin vuoden 2021 talouden ennuste on lähes 50 miljoonaa euroa alijäämäinen. Alijäämän toteutumiseen vaikuttaa odotettavissa oleva korona-avustus, jota ei ole ennusteessa huomioitu. Valtio on luvannut kompensoida koronapandemian hoidosta aiheutuvat kustannukset kunnille täysimääräisesti, mutta lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty.

Koronapandemia hellittää ja yhteiskunta avautuu. Se näkyy ensi vuonna muun muassa siten, että Oulun kaupungin verorahoitus kasvaa vuonna 2022 lähes 30 miljoonaa euroa vuoden 2021 ennusteeseen verrattuna. Samalla investointimenot kasvavat noin 25,5 miljoonaa euroa.

Oulun kaupungilla on kertyneitä ylijäämiä noin 805 miljoonaa euroa. Huippuvuosi oli vuonna 2017, jonka tilinpäätöksessä kertyneitä ylijäämiä oli 855 miljoonaa euroa.

 

Kehittäviä ja elinvoimaa kasvattavia investointeja

 

Oulun kaupunki hakee yhdessä sidosryhmien kanssa syksyllä 2021 käynnistyvästä Suomen kestävän kasvun ohjelmasta rahoitusta hankkeisiin, joissa ovat mukana kaupungin lisäksi alueen korkeakoulut, ammattioppilaitos, tutkimuslaitokset, sairaanhoitopiiri ja yritykset. Merkittävimmät kärkihankkeet ovat tietoliikennealan testausta ja tuotekehitystä tukeva Radiopuisto, terveydenhuollon innovaatiotoimintaa edistävä OYSTER sekä erilaiset vetyaloitteet. Kaupunki odottaa kestävän kasvun ohjelman tuovan merkittävän lisän Oulun ja koko Pohjois-Suomen elinvoimaan. Kaupunki on varautunut infrainvestoinneissa Ritaharjuntien liikennejärjestelyihin, jotta Nokian Oyj:n uusien tuotantotilojen rakentaminen mahdollistuu.   

Rakentaminen jatkuu Oulussa vahvana ja kaupunki pyrkii luomaan edellytykset monipuoliselle asunto- ja toimitilarakentamiselle eri puolilla kaupunkia. Oulun asema-alueen kaavoitus etenee yhteistyössä Oulun kaupungin, Senaatin Asema-alueet Oy:n, Väyläviraston ja VR-Yhtymä Oy:n kanssa. Tavoitteena on saada asemakeskuksen ensimmäisen vaiheen asemakaava valmiiksi vuonna 2022. Raksilan ja asema-alueen suunnittelu ja kaavoitus etenee myös liikennesuunnittelun, monitoimiareenan sijoittumiseen liittyvän selvityksen ja kaupan keskusliikkeiden ja Oulun yliopiston keskustakampuksen hankesuunnittelun myötä. Väylävirasto on aloittanut Liminka-Oulu-kaksoisraiteen ratasuunnittelun Limingan liikennepaikan eteläpuolelta päättyen Oulun liikennepaikalle.

Myös Senaatin valmistelema pääpoliisiasema ja uusi vankila Ruskoon Kuusamontien varteen etenee. Asemakaava valmistuu vuoden 2022 aikana ja poliisitalon rakentaminen alkaa näillä näkymin jo ensi vuonna. Vuoden 2025 asuntomessut järjestetään Oulussa ja messualueen kaavoitus Hartaanselälle on hyvässä vauhdissa.

 

 

Oulu2026 tuo elinvoimaa

 

Oulu valittiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026 ja kaupunki hyödyntää sen tuomaa hyvinvointia ja elinvoimaa jo syksystä 2021 alkaen. Oulun kaupunginvaltuusto päätti Oulun kulttuurisäätiön pääomittamisesta. Perustettavan säätiön tehtävänä on Oulu2026-juhlavuoden valmistelu ja toteuttaminen.

Oulun kaupunki panostaa kulttuuripääkaupunkivuoteen 2026 tulevien vuosien aikana noin 20 miljoonaa euroa ja kaupunki edellyttää valtion rahoittavan hanketta yhtä suurella summalla. Perustettava säätiö tulee hakemaan hankkeelle sekä yksityistä että EU-rahoitusta. Kulttuuripääkaupunkivuosi tuo seudulle ja pohjoiseen myönteisiä aluetaloudellisia vaikutuksia muun muassa matkailun ja kulttuuripalvelujen lisääntymisen myötä.

 

 

Aktiivisella kehittämisellä tehdään entistäkin parempaa kaupunkia

 

Vuonna 2022 valmistellaan paitsi hyvinvointialuetta, myös uudenlaista kuntaa. Hyvinvointialueen perustamisella on merkittävä vaikutus kaupungin asemaan, tehtäviin ja talouteen. Lisäksi valtio voi toteuttaa muita uudistuksia, kuten maankäyttö- ja rakennuslain sekä luonnonsuojelulain uudistuksen, joilla on vaikutuksia kaupungin maankäytön suunnitteluun ja kaavoitukseen.

Työllisyyskokeilun vakinaistuminen ja suunniteltu TE-toimiston palveluiden siirtyminen kunnille vaikuttaa merkittävästi myös Oulun kaupungin lakisääteisiin tehtäviin ja velvoitteisiin.

Vuosi 2022 on monella tapaan uudistumisen ja kasvun vuosi. Vuosi, joka tulee näyttämään tietä tuleville vuosille ja vuosikymmenille.

 

Materiaalit talouden internet-sivuilla

 

Jakolinkki

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista