Oulun kaupungin uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Kelluvalla lavalla seilaten kohti Euroopan kulttuuripääkaupunkikisan voittoa

 

Eilen torstaina 4.3 nähtiin etäyhteyksillä toteutettu Cultural Climate Change Pitching -kilpailun finaalispektaakkeli, joka ratkesi Team Kelluva Lava -idean voittoon.  

Cultural Climate Change Pitching -kilpailu toteutettiin osana Oulu2026 -kulttuuripääkaupunkihanketta, ja se tehtiin yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulun CULTA-hankkeen kanssa jo toisena vuonna peräkkäin. Pitchauksen ideana oli löytää innovatiivinen, Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihanketta ja sen teemaa, kulttuuri-ilmastonmuutosta, edistävä idea. Mestari-idea sai palkinnokseen 2026 euroa projektin toteuttamiseen. 

Tapahtuman voittaneen pitchauksen viisihenkinen joukkue, Miika VähäkangasSaila HernesniemiLea RathjeMira Pirttisalo ja Tiina Antikainen, esittelivät pitchausvideossaan idean kelluvasta esiintymislavasta, joka purjehtisi Oulun merillä ensi kesästä alkaen. 

Musiikin, luonnon ja uuden idean kombinaatio toi voiton 

Kahdeksaa pitchausfinalistia tuomaroinut raati, toimittaja Erika Benke, BusinessOulun luovien alojen asiakkuuspäällikkö Petri Sirviö ja Pohjois-Pohjanmaan liiton hallintopäällikkö Arja Hankivaara, arvioivat voittajaidean olevan ihmisiä yhdistävä ja helposti toteutettava. 

”Siinä on yhdistettynä hyvin musiikki, luonto ja uusi idea, jota voidaan lähteä vielä kehittämään eteenpäin”, kuvailee Hankivaara. 

”Lisäksi tiimi osoitti pitchauksessaan selkeän tavan, jolla voi jo ensi kesänä alkaa nostattaa tunnelmaa kohti vuotta 2026 koronaturvallisissa rajoissa pysyen”, lisää Sirviö. 

Finaalissa nähtiin yhteensä kahdeksan ideaa, jotka olivat karsiutuneet viimeiselle kierrokselle alun 26 idean joukosta. Toisella kierroksella ideoita oli vielä 16.  

Pitchaustapahtuman taustalla CULTA ja Oulu2026 

Kesäkuussa 2021 valitaan Suomen kolmesta hakijakaupunkista yksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026. Oulu hakee titteliä yhteistyössä 32 pohjoisen Suomen kunnan kanssa pääteemanaan kulttuuri-ilmastonmuutos. 

CULTA-hankkeen tavoitteena on kehittää luovien alojen toimijoiden osaamista ja kannustaa heitä Suomi-Venäjä -rajan ylittävään yhteistyöhön. Hankkeen toiminnoilla pyritään tavoittamaan erityisesti korkeakouluopiskelijoita, kulttuurinalan organisaatioita ja yhdistyksiä sekä luovien alojen yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita yhteistyöstä Venäjän suuntaan.  

 

Lisätietoja 

Culta-hankkeesta:
Katriina Klemola
projektipäällikkö, Oamk
katriina.klemola@oamk.fi
puh. 040 180 1445 

 

pitchauskilpailusta:
Erika Riekki
tuottaja, Oulu2026
erika.riekki@ouka.fi
puh. 040 586 2650 

Jakolinkki

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista