Oulun kaupungin uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Kiiminkipuiston koulu aloittaa toimintansa kevätlukukaudella

Syke-talon viereen valmistui joulukuussa noin 8000 neliön uudisrakennus, joka korvaa entisen Jokirannan koulun tilat. Uusi koulu on nimeltään Kiiminkipuiston koulu, ja se sijaitsee osoitteessa Viitantie 6.

Koulutyön aloittaa kevätlukukaudella 2021 noin kuusisataa 6.-9. luokan oppilasta. Tämän lisäksi koulun tilat ovat harrastusryhmien iltakäytössä.

Koulu suunniteltiin yhteistyössä rakennuksen käyttäjien kanssa. Suunnittelu käynnistyi arkkitehtuurikilpailulla, jossa toimijoita pyydettiin esittelemään omat ratkaisunsa muun muassa tilojen muunneltavuuteen, turvallisuuteen ja terveellisyyteen.

”Papereilla esitellyt asiat ovat realisoituneet hyvin lopullisessa rakennuksessa. Kouluun rakennettiin muuntojoustava oppimisympäristö”, kuvailee hankepäällikkö Juha Kaisanlahti Oulun Tilapalveluista.

”Tiloja suunniteltaessa yritetty katsoa mahdollisimman kauas tulevaisuuteen: millaiset tilat palvelisivat tarvetta myös jatkossa. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen”, kertoo Kiiminkipuiston koulun rehtori Hannu Haataja.

Koulun pääsuunnittelijana toimi Uki Arkkitehdit Oy ja pääurakoitsijana Oulun Rakennusteho Oy. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 21,5 miljoonaa euroa.

 

 

 

Jakolinkki

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista