Oulun kaupungin uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Koronatilanne Oulussa 12.1.2021 – kuluva viikko näyttää, mihin suuntaan epidemia Oulussa kääntyy

Tänään 12.1. kokoontunut Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä arvioi Oulun olevan edelleen leviämisvaiheessa. Viime viikkoina havaitut tartunnat ovat valtaosaltaan keskittyneet nuoreen aikuiseen väestöön, ja tartuntalähteinä ovat toimineet heidän kokoontumisensa yksityistilaisuuksissa ja anniskeluravintoloissa. Vaikka tapausmäärät ovat edelleen korkeat, on tilanteessa myös havaittavissa tasoittumisen merkkejä. Kuluva viikko tulee kertomaan, mihin suuntaan kahden viime viikon aikana kiihtynyt epidemia Oulussa kääntyy.

Tartuntojen määrä Oulussa tänään

Tänään 12.1.2021 on Oulussa kello 16 mennessä todettu 17 uutta tartuntaa, mikä on edelleen korkeaa tasoa. Tartuntalähteinä on suurimmassa osassa perhe.

Karanteenit ja joukkoaltistumiset Oulussa tänään

Karanteeniin on tänään 12.1. asetettu Oulussa 21 henkilöä. Tänään ei ole ilmennyt uusia joukkoaltistuksia.

Tartunnat, karanteenit ja joukkoaltistumiset Oulussa tällä viikolla

Oulussa on tällä viikolla tiistaihin kello 16 mennessä todettu yhteensä 30 uutta tartuntaa, mikä on viime viikon vastaavaan ajankohtaan nähden samaa tasoa. Karanteeniin on asetettu tämän viikon aikana 37 henkilöä, mikä on vain noin kolmannes siitä, mitä oli viime viikolla samaan aikaan. Tällä viikolla ei tähän mennessä ole todettu uusia joukkoaltistuksia.

Epidemiatilanne

Oulu on koronavirusepidemian leviämisvaiheessa ja tartuntojen lukumäärä kasvussa.  Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella koronaepidemian ilmaantuvuus on 66 sataatuhatta asukasta kohden. Oulun ilmaantuvuus on 111 sataatuhatta asukasta kohden. Molemmat ilmaantuvuusluvut ovat nousussa.

Sairaalahoidossa olevat

Oulun yliopistollisessa sairaalassa on viisi koronapotilasta hoidossa. Oulun kaupunginsairaalassa on hoidossa seitsemän koronapotilasta. Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrässä ei ole tapahtunut suurta muutosta.

Testaaminen

Testausaktiivisuus on jatkunut vähäisenä maanantaina ja tiistaina. Testimäärät ovat kolmanneksen/puolet tavanomaisia viikkoja alhaisemmat.

Oulun kaupungin näytteenottopisteet sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä ja koronavastaanotoilla. Limingantullin näytteenottopiste on avoinna joka päivä, myös viikonloppuisin ja arkipyhinä. Viikonloppuisin ja arkipyhinä näytteenotosta Limingantullin näytteenottopisteellä vastaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Lisäksi koronanäytteitä otetaan yhteispäivystyksessä, yksityisillä lääkäriasemilla ja työterveyshuolloissa.

Viikolla 2 Oulun kaupunki varautuu näytteenottoaktiivisuuden merkittävään kasvuun ottamalla mukaan yksityisten toimijoiden näytteenottokapasiteettia täydentämään kaupungin omaa näytteenottoa. Yksityisten näytteenottoaikoja avataan, jos Oulun kaupungin omat näytteenottoajat alkavat täyttyä.

Suositukset

Alueellinen koordinaatioryhmä suositteli tänään 12.1. kokouksessaan sekä alle 18 -vuotiaiden harrastusmahdollisuuksien sallimista että matalan tartuntariskin julkisten tilojen, kuten kirjastojen ja uimahallien avaamista kuntakohtaista harkintaa käyttäen. Oulun kaupungin johtoryhmä ja hyvinvointilautakunta tekevät Oulun rajoitteita ja suosituksia koskevat päätökset huomenna 13.1.2021.

Koronavirusepidemian suositukset 

Rokottaminen

THL:n suositus vapauttaa tehosterokotuksiin varatut rokoteannokset antavat suuremman määrän rokotteita kuntien käyttöön Pohjois-Pohjanmaalla tällä ja ensi viikolla.

Tällä viikolla rokotukset kohdentuvat Oulun hoivayksiköiden asukkaisiin ja työntekijöihin kansallisen rokotejärjestyksen mukaisesti. Rokotteen tulee samaan yli 600 henkilöä. Kaikki saadut rokoteannokset kyetään rokottamaan.

Hoivien jälkeen rokotukset tulevat kohdistumaan muihin ympärivuorokautisessa hoidossa oleviin ikäihmisiin ja heitä hoitaviin työntekijöihin (mm. tehostetun palveluasumisen yksiköihin).

Tietoa siitä, milloin kotona asuviin ikäihmisiin ja heidän omaishoitajiinsa kohdistuvat rokotukset pääsevät alkamaan ei vielä ole. Paljon riippuu rokotteiden saatavuudesta tammikuun jälkeen.

Tietoa laajasti väestölle tarjottavien joukkorokotusten ajankohdasta ei ole.

Pyydämme kuntalaisia välttämään yhteydenottoja rokotusasiaan liittyen. Ajantasainen tieto koronarokotuksista löytyy kaupungin koronasivulta 

 

Lisätiedot: terveysjohtaja Jorma Mäkitalo, Oulun kaupunki

Jakolinkki

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista