Oulun kaupungin uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Koronatilanne Oulussa 17.11.2020

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tiistaina 17.11. arvioimaan alueen koronaepidemiatilannetta. Ryhmä ei antanut tällä viikolla uusia koronaan liittyviä suosituksia tai rajoituksia, mutta muistuttaa voimassa olevien suositusten tärkeydestä.

Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaalla olemme epidemian perustasolla. Lokakuussa tapahtunut piikki Pohjois-Pohjanmaan koronatartuntamäärissä näyttää marraskuun aikana tasaantuneen. Tilanne ei kuitenkaan ole palautunut syyslomia edeltäneelle tasolle, ja tartuntoja todetaan alueella edelleen tasaiseen tahtiin.

Tartuntojen määrä Oulussa

Tänään tiistaina 17.11.2020 Oulussa on kello 15 mennessä todettu viisi uutta koronatartuntaa.

Joukkoaltistumiset Oulussa

Uusia joukkoaltistumisia on tullut ilmi kaksi, joista toinen on tapahtunut Metsokankaan koululla. Karanteeniin on asetettu 52 henkilöä.

Toinen koulualtistuminen selvisi nyt loppuiltapäivästä. Altistuminen tapahtui OSAO:n Haukiputaan yksikön rakennuspuolen pienryhmässä. Alustavan tiedon mukaan alle 10 henkilöä asetetaan karanteeniin.

Maanantaina 16.11.2020 Oulussa tapahtunut koronaan liittyvä kuolemantapaus ilmeni Jaarankartanon tehostetun palveluasumisen yksikössä Kiimingissä. Lue tiedote.

Sunnuntaina 15.11.2020 klo 17-19 HopLop Oulussa on ollut riski altistua koronavirukselle. Paikalla on liikkunut myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö. Kyseisenä aikana HopLopissa oleilleiden on syytä tarkkailla vointiaan ja hakeutua testeihin lievilläkin oireilla.

Testaaminen

Viime viikolla otettiin 3100 koronanäytetestiä. Tämän viikon maanantaina on otettu Oulun kaupungin testauspaikoilla yhteensä 838 testiä. Testeissä on siis käyty paljon, mikä on hyvä asia.

Testaus toimii sujuvasti ajanvarauksella Oulussa. Muistutamme, että ajanvarauksella toimiva näytteenotto on tarkoitettu vain lieväoireisille potilaille. Vakavissa tai hoitoa ja tutkimusta vaativissa oireissa tulee hakeutua koronavastaanotolle. Voit hakeutua koronavastaanotolle myös silloin, jos olet epävarma hoidon tarpeestasi.

Testiin mennessä ja sieltä palattaessa tulee käyttää kasvomaskia ja koronatestin tulokset täytyy odottaa kotona.

Oulun kaupungin näytteenottopaikat sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä, Oritkarin drive-in-testauspisteellä ja koronavastaanotoilla. Katso ohjeet, miten pääset Oulussa näytteenottoon.

Lisäksi näytteitä otetaan yhteispäivystyksessä, yksityisillä lääkäriasemilla sekä työterveyshuolloissa.

Oulun alueen suosituksia on jatkettu 3.12. saakka

Oulun kaupunkiin suunnattujen suositusten voimassaoloaikaa on jatkettu 3.12.2020 saakka, jotta varmistetaan koronatilanteen rauhoittuminen.

  • Suosittelemme käyttämään kasvomaskia julkisissa sisätiloissa ja yleisötapahtumissa.
  • Suosittelemme, että ei pidetä yli 20 hengen yksityistilaisuuksia.
  • Suosittelemme noudattamaan ryhmämuotoiseen harrastamiseen tehtyjä ohjeita.
  • Suosittelemme välttämään vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle (yleisötapahtumat, harrastustoiminta, ravitsemusliike).

Oulun kaupungin koronasivut: www.ouka.fi/korona

Jakolinkki

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista