Uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Lintujen talviruokintapaikat tuodaan puistoihin

Oulun kaupunki tuo talven ajaksi ruokintapaikat kahdeksaan puistoon.

Kaupunkialueella lintujen ruokinta on sallittua ainoastaan siihen osoitetuilla ruokintapaikoilla. Taloyhtiöillä voi olla omia määräyksiä koskien lintujen ruokintaan tonteilla.

Pikkulintujen ruokintapaikat ovat

  • Luulajanpuisto,  Karjasilta
  • Tuiran Myllypuisto Itäkangastien puolella
  • Hupisaaret
  • Hollihaanpuisto
  • Pikku-Iikan puisto,  Heinäpää
  • Mannisenojanpuisto,  Meri-Toppila
  • Kuusisaari

Sorsalintujen ruokintaan tarkoitettu iso lava tuodaan Laanilanrantaan, missä on avovettä ympäri vuoden.

Pikkulintujen ruokintalaudat toimitetaan paikoilleen viikolla 45. Sorsalintujen ruokintalava hiukan myöhemmin ja ne ovat paikallaan huhtikuun puoliväliin saakka.  Ruokintapaikkojen puhtaanapidosta huolehtii Oulun Infra-liikelaitos.

On tärkeää että linnunruoka laitetaan laudalle. Maassa oleva ruoka likaantuu lintujen ulosteisiin ja houkuttelee paikalle rottia. Ruoan levittäminen muualle aiheuttaa ympäristön sotkeentumista ja on jätelain 72§ vastaista roskaamista. Kesäaikainen ruokkiminen on tarpeetonta, koska linnut saavat luonnosta tarvitsemansa ravinnon.

Ohjeistusta linnunruokintaan

Liitteenä Lintujen talviruokintapaikat 2019 – 2020 (jpg)

Lisätietoja:    
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, kaupunginpuutarhuri Heikki Pulkkinen, p. 044 703 2151
Oulun seudun ympäristötoimi, ympäristötarkastaja Matti Tynjälä, p. 044 703 6763

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista