Oulun kaupungin uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Muistetaan turvavälit myös ulkoliikuntapaikoilla

Ulkoliikuntapaikat avautuvat 14.5.2020, mutta niilläkin on edelleen noudatettava 10 hengen kokoontumisrajoitusta. Aluehallintoviraston on ohjeistanut, että toukokuun ajan pienillä ulkoliikuntapaikoilla voi olla samanaikaisesti enintään 10 henkilöä.  

Suurilla kentillä kuten jalkapallo-, yleisurheilu- ja muut vastaavat kentät voi samanaikaisesti olla yhteensä enintään 30 henkilöä ja hekin enintään 10 henkilön ryhmiin jakautuneina siten, ettei lähikontakteja synny.

Kilpailuja ja otteluita ulkoliikuntapaikoilla ei voi järjestää toukokuun aikana.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittaa edelleen pitämään vähintään 1-2 metrin turvaväliä toisiin ihmisiin. Koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi jää kotiin, jos sinulla on flunssan oireita. Jos yskittää, yski nenäliinaan tai hihaasi. Muista pestä käsiäsi usein ja huolellisesti. Jos käsien vesipesuun ei ole mahdollisuutta, käytä alkoholipohjaista käsihuuhdetta. Ethän myöskään koskettele käsilläsi kasvojasi.

Ulkoliikuntapaikkojen käytöstä 1.6.2020 alkaen annetaan tarkentavia ohjeita toukokuun aikana.

Isännöitsijä Jarmo Savukoski tarkistamassa Lintulan kenttää.

Liikuntapalveluiden isännöitsijä Jarmo Savukoski tarkistamassa paikkoja Lintulan urheilukeskuksessa.

Jakolinkki

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista