Uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Oulun kaupungin tarkastuslautakunnan Arviointikertomus 2018 on julkaistu

Arviointikertomus kertoo jälleen, toteutuiko kaupungin palveluissa ja toiminnassa kaupunginvaltuuston tahto, tuloksellisuus ja tarkoituksenmukaisuus.

Oulun kaupunginvaltuusto käsittelee tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2018 kokouksessaan 13.5.2019 ja lähettää sen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.

Tarkastuslautakunnalla oli arvioinnissa kolme kuntalaisten palvelua:

Vammaisten palvelut
Kaavoitusyksikön palvelut
Business Oulu –liikelaitoksen elinkeinopalvelut

Muita tarkastuslautakunnan arvioinnin kohteita olivat sivistys- ja kulttuuripalveluiden alueellinen toimintamalli, kaupungin henkilöstön työhyvinvointi ja sairauspoissaolojen hallinta, valtuutettujen aloitteiden käsittelyn toimivuus sekä Oulun Energia –konserni valtuustotavoitteiden toteuttajana.

Jokaisesta palvelusta lautakunta esittää sekä johtopäätöksiä että kannanotot, joihin toimialat, liikelaitokset ja tytäryhtiöt laativat vastaukset kesän aikana. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle syyskuun kokouksessa lausunnon toimenpiteistä, joihin on ryhdytty.

Lautakunta arvioi aina myös kaupungin ja kaupunkikonsernin talouden tilaa. Tällä kertaa se nosti erityisesti esiin kaupungin tulorahoituksen ja investointitason välisen epäsuhdan myös tulevissa suunnitelmissa ja ilmaisi kannanottonaan, että kaupunginhallituksen on tarpeen valmistella investointien pitemmän ajan suunnitelma (noin 10 vuodelle) ja investointien rahoitussuunnitelma. Samalla on arvioitavissa investointien vaikutus kaupungin lainakantaan, vakavaraisuuteen sekä rahoitusleasing- ja muiden rahoitusvastuiden kasvuun. Tarkastuslautakunnan mukaan lainakattotavoite on edelleen hyvä talousohjauksen väline.

Arviointikertomus on kaupunginvaltuuston esityslistan liitteenä: http://www.ouka.fi/oulu/paatoksenteko-ja-hallinto/kaupunginvaltuusto

Koska Arviointikertomus on kirjoitettu kaupunginvaltuustolle, kaupungin verkkosivuilla on myös tiivistelmä kuntalaisille:

https://www.ouka.fi/oulu/paatoksenteko-ja-hallinto/arviointikertomukset

Lisätietoja:

lautakunnan puheenjohtaja Marja-Leena Kemppainen 044 2604290 ja kaupunginreviisori Pirjo Mäkinen 044 7031660

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista