Uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Vuoden 2019 Celia-palkinto myönnettiin vankiloiden ja kirjastojen yhteistyölle

Turun kirjamessuilla jaettiin 4.10. vuoden 2019 Celia-palkinto vankiloiden ja kirjastojen yhteistyöryhmälle.

Yleisten kirjastojen yhteistyö vankiloiden kanssa on vahvistunut koko maassa, kun valtakunnallinen vankiloiden ja kirjastojen yhteistyöryhmä aloitti toimintansa vuoden 2018 alussa. Celia-palkinto jaetaan tämän yhteistyön myötä syntyvälle toimintamallien levittämiselle ja vankilakirjastotyön kehittämiselle. Turun kaupunginkirjasto toimii ryhmän valtakunnallisena koordinaattorina. Muita ryhmän jäseniä ovat Tampereen, Oulun ja Kuopion kaupunginkirjastot sekä tänä vuonna liittyneet Vaasan kaupunginkirjasto ja Joensuun kaupunginkirjasto. Myös Rikosseuraamuslaitoksella on ryhmän jäsenenä keskeinen rooli yhteistyön edistämisessä.

Oulussa yhteistyötä tehdään Oulun, Pelson ja Kestilän vankiloiden kanssa. Oulun vankilan kirjaston kokoelmat on käyty läpi, luetteloitu ja niihin toimitettu lisää luettavaa poistokirjojen muodossa. Myös Pelson vankilan kokoelmaa tullaan täydentämään poistokirjoilla ja raikastamaan yhdessä kirjastoa hoitavan ohjaajan kanssa. Oulussa vedetään vankilan perhetyön ohjaajan kanssa Hetki tarinalle -kurssia, jolla puhutaan lukemisen merkityksestä ja osallistujat lukevat sadun videolle lapselle kotiin lähettäväksi. Karisto, Kustannus-Mäkelä, Lasten Keskus, Otava ja Tammi lahjoittivat kirjoja kurssitoimintaa varten. Vankiloissa on pidetty myös digiopastusta liittyen viranomaisasiointiin.

Uutinen Celian verkkosivuilla.

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista