Oulun kaupungin uutiset ja tiedotteet

< Takaisin

Yliopiston hallituksen päätös on mahdollisuus Pohjois-Suomelle ja Oululle

Oulun yliopiston hallitus valtuutti 20.11.2019 yliopiston rehtori Jouko Niinimäen käynnistämään selvitystyön, jossa selvitetään mahdollisia vaihtoehtoja nykyisille kampusratkaisuille.

Rehtori on informoinut selvitystyön etenemisestä kaupunkia ja kaupungin päättäjiä.

Oulun yliopiston hallitus on 28.4.2019 päättänyt hankesuunnittelun käynnistämisestä yliopistokampuksen ensimmäisen vaiheen rakentamiseksi Oulun kaupungin keskustan välittömään läheisyyteen.

Oulun kaupunki tukee ja avustaa Oulun yliopiston hankeselvitystyötä. Yliopiston tekemän suunnittelutyön aikana kaupunki selvittää yhteistyössä yliopiston kanssa keskustaan siirtymisen liittyvät mahdollisuudet ja reunaehdot.

Selvitettävä alue on laaja. Yliopistokampuksen sijoittuminen vaiheittain alueelle vaikuttaa muun muassa Raksilan market-alueen ja Raksilan urheilupuiston kaupunkisuunnitteluun ja kaavoitukseen. Hankesuunnittelun aikana noussee esiin useita haasteita, joiden ratkaisemisessa kaupunki pyrkii myötävaikuttamaan yliopiston sijoittumisessa alueelle.

Oulun yliopisto on koko Pohjois-Suomen elinvoiman kannalta keskeinen vetovoimatekijä. Sen vuoksi yliopiston sijoittuminen tulevaisuudessa Raksilaan on merkittävä asia Oululle ja pohjoiselle Suomelle.

Lisätietoja:

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala
Oulun yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki

Jakolinkki

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset

Suosittelemme

Päätöksenteon uusimmat kokousasiakirjat

Suorat lähetykset valtuuston kokouksista