In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Osallistu maailmanympärikävelyyn 15.–31.8.2015 – tuhansien muiden kanssa

Oulu on haastanut Tampereen, Turun ja Vantaan mukaan Koko kaupunki askeltaa – maailman ympäri -kampanjaan, joka järjestetään jälleen 15.–31. elokuuta 2015.

Toista kertaa Oulussa järjestettävän Oulun kaupungin liikuntapalveluiden terveysliikuntakampanjan tarkoituksena on lisätä kuntalaisten päivittäistä arkiaktiivisuutta.

– Askelten kerääminen on myös kamppailua liiallista istumista vastaan, mikä on kesälomien päättyessä erittäin ajankohtaista. Yhtäjaksoisen päivittäisen istumisen terveysriskeihin on havahduttu valtakunnallisestikin, kertoo kampanjan koordinaattori Tiina Pekkala Oulun kaupungilta.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkisti kesäkuussa kansalliset suositukset istumisen haittojen vähentämiseksi. Ministeriön mukaan yli 7 tuntia päivässä istuvilla jokainen lisätunti istumista kohottaa kuoleman riskiä 5 prosenttia.

– Jokainen oululainen voisi asettaa kampanjan ajalle päivittäisen tavoitteen askelmäärälle. Hyvä tavoite aloittelijalle on 5000 askelta. Yli 10 000 askelta päivässä pidetään liikunnallisesti aktiivisen henkilön askelmääränä.  Parissa viikossa päivittäisestä liikkumisesta voisi tulla hyvä rutiini.

Kampanjasivulle www.ouka.fi/kaupunkiaskeltaaaskeleensa ilmoittaneet voivat osallistua myös arvontaan, jossa palkintona on aktiivisuusrannekkeita, sykemittareita, kehonkoostumusmittauksia sekä uinti- ja kuntosalilippuja.

Nettisivujen karttasovelluksesta näkyy myös ajantasaisesti, mikä kaupungeista johtaa kisaa.

Yli 2000 lasta osallistuu

Tänä vuonna Koko kaupunki askeltaa -kampanjassa Oulussa on keskitytty erityisesti lapsiin ja nuoriin, jotka ovat kaupungin liikuntapalveluiden toiminnan kohderyhmänä muutenkin.

Päiväkotiryhmille ja alakoulujen luokille on osana kampanjaa järjestetty liikunnallisia tapahtumia keskiviikkona 19.8. Yli-Iin Vorellissa ja Ylikiimingissä Kirkonkylän koululla, torstaina 20.8. Oulunsalon liikuntakeskuksessa, maanantaina ja tiistaina 24.–25.8. Ouluhallilla, keskiviikkona 26.8. Haukiputaan Jatulissa ja torstaina 27.8. Kiiminkijoen koululla.

Tapahtumiin on ennakkoilmoittautumisten perusteella osallistumassa jopa 2 200 lasta opettajineen ja valvojineen. Tapahtumissa on monipuolisia toimintapisteitä, kuten pomppulinnoja ja temppuratoja. Toimintapisteet on suunniteltu niin, että myös erityislapset voivat niihin osallistua.

– Odotan mielenkiinnolla, millaisia askelmääriä lapsilla tulee, kertoo Tiina Pekkala.

www.ouka.fi/kaupunkiaskeltaa

Jakolinkki