In English | På svenska | Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Oulu johtaa neljän kaupungin kisaa

Oululaiset ovat ottaneet reippaan johdon neljän kaupungin välisessä Koko kaupunki askeltaa – maailman ympäri -kisailussa.

Elokuun 15. päivä alkaneessa liikuntapalveluiden terveysliikuntakampanjassa Oulu on tällä hetkellä ensimmäisellä sijalla lähes 20 000 kilometrin eli yli 2,5 miljoonan askeleen kertymällä. Maailmaympärysmatka on meillä edennyt Nigerian Abujaan asti.

Toisena tulee Turku noin 12 000 kilometrillään, kolmantena Tampere reilulla 3000 kilometrillään ja viimeisenä maailmaympärysmatkalla taivaltaa Vantaa noin 2500 kilometrillä.

Oululaiset saivat lennokkaan lähdön kampanjalleen heti ensimmäisenä päivänä Likkojen Lenkillä. Tänään askeleita voi kerätä esimerkiksi Taiteiden Yössä vaihtoehtoisilla kävelykierroksilla, jotka on jaoteltu tapahtuman teemojen mukaan.

Ensi sunnuntaina järjestetään Oulu-opiston liikunnan avoimet ovet klo 12–15, jolloin askeleita voi kerätä Suvantokadun toimipisteessä ilmaisilla ryhmäliikuntatunneilla.

Myös ensi viikolla järjestetään runsaasti tapahtumia, jotka löydät nettisivuilta osoitteesta http://www.ouka.fi/oulu/askeltaa/tapahtumat.

Askeleita kerätään tällä hetkellä myös koulujen ja päiväkotien alueellisissa liikuntatapahtumissa, joihin on ilmoittautunut yli 2000 lasta ja nuorta.

Oulunsalon tapahtumassa tänään lapsia oli paikalla ikähaitarilla 3–14-vuotiaat. Pienten lasten suosiossa oli leikkivarjo ja isommat lapset innostuivat erityisesti norsun topsy -pelistä sekä jalkapalloareenasta. Askeleita tuli jokaiselle tenavalle tuhansia.

Lapset leikkii

Kaupunkien maailmanympärysmatkaa voi seurata osoitteessa www.ouka.fi/kaupunkiaskeltaa jossa voi myös kirjata omat askeleensa ja osallistua liikunnallisten tuotteiden arvontaan.

Kampanjalla on myös omat FB-sivut osoitteessa https://www.facebook.com/events/390046054538861/.

Elokuun loppuun asti jatkuvan terveysliikuntakampanjan tarkoituksena on lisätä ihmisten arkiaktiivisuutta.

Jakolinkki