Avustukset ja lainat


Korjausavustuksia sekä erityisryhmien investointiavustuksia myönnetään valtion talousarviossa päätettävän määrärahan puitteissa.

Korjausavustusten käsittely on siirtynyt vuoden 2017 alusta lähtien Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (ARA). Avustuksia myönnetään iäkkään ja vammaisen henkilön asuntojen korjauksiin sekä taloyhtiöille hissin rakentamiseen ja esteettömyyden parantamiseen. 

Oulun kaupunki myöntää omaa hissiavustusta valtionavustuksen lisäksi. Avustusta myönnetään enintään 20 prosenttia kustannuksista määrärahan puitteissa. 

Korjausavustuksilla on jatkuva hakuaika. 

Avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että korjaustöitä ei ole aloitettu ennen avustuspäätöstä tai ennakkoaloituslupaa.

Lisätietoa:

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA)

Ajankohtaista

< Takaisin

Tervetuloa vastaamaan Linnanmaa-Kaijonharjun kaavarunkovaihtoehdoista laadittuun kyselyyn!

Kyselyn tavoitteena on kerätä palautetta kaavarunkovaihtoehdoissa esitetyistä maankäytön, liikenteen ja viheralueverkon ratkaisuista. Koska kyselyssä tarkastellaan eri osa-alueiden ratkaisuja, ei kumpaakaan kaavarunkovaihtoehtoa valita sellaisenaan. Nähtävilläolon jälkeen kaavarungon suunnittelua jatketaan näiden vaihtoehtojen vahvuuksien pohjalta. 

Vastaa kyselyyn:  Linnanmaa-Kaijonharju  

Kysely on avoinna 31.01.2019 asti ja siihen vastaaminen vie noin 10-15 minuuttia.

Linnanmaa-Kaijonharjun kaavarunkovaihtoehdot (564-2360) ovat nähtävillä 21.12.2018-31.1.2019. Kaavarungossa määritellään alueen maankäytön ja liikenneverkon tulevan kehityksen suuntaviivat, jotka tähtäävät tavoitevuoteen 2040. Linnanmaa-Kaijonharjun kaavarunkovaihtoehdoista järjestetään keskustelu- ja tiedotustilaisuus Linnanmaan Kampuksella L2-salissa torstaina 10.1.2019 klo 17.

Voit tutustua kaavarunkovaihtoehtoihin kaupungin verkkosivuilla Linnanmaa-Kaijonharjun projektikortilta ja verkkosivuilta löytyy myös esittelyvideo.

Jakolinkki

  • Käyntiosoite work Solistinkatu 2, 90140 Oulu
  • Postiosoite postal PL 32 90015 Oulun kaupunki
  • Puhelin work 08 558 410 vaihde
    cell 044 703 2618 asumisen asiantuntija
  • Sähköposti
  • Aukioloajat ma–pe klo 8–16
  • Anna palautetta
Tiedot esitetään hCard-muodossa.

Linkki ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaan

 

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin viralliset ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset