Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys

Tutkimuksen ja tuotekehityksen edelläkävijä

Oulussa on luotu määrätietoisesti edellytyksiä oppilaitosten ja yritysten yhteistyölle. Uudesta Linnanmaan korkeakoulu- ja innovaatiokampuksesta syntyy Pohjois-Suomeen mittava koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen keskittymä. Uusi kampus aloittaa vuonna 2020 Oulun ammattikorkeakoulun siirtyessä Linnanmaalle. Samalla mahdollistetaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen (R&D) keskittyvien yritysten sijoittuminen kampukselle.
 

Tontit keskitetty Linnanmaalle ja Kontinkankaalle

Jo nyt on mahdollista hakea tontteja Linnamaalta. Teknologiakylän tontit on varattu tuotannon ja tekniikan kehittämistoimintaan. Oulun kaupungilla on täällä mahdollisuus laajentaa tonttitarjontaa tarvittaessa kohti pohjoisessa sijaitsevaa Kuivasojaa. 

Linnanmaalle voi tällä hetkellä rakentaa liike- ja toimistorakennuksia sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamatonta teollisuutta. 

Kontinkangas on merkittävä bio-, terveys- ja hyvinvointialan (OuluHealth) -keskittymä, missä tuotekehityksen painopiste on mm. ICT-teknologian hyödyntämisessä. Täällä sijaitsee myös Oulun yliopistollinen sairaala. Tällä hetkellä alueella ei ole valmiiksi kaavoitettuja tontteja. 
 

Ota meihin yhteyttä

Helpoimmin oman tontin varaamisessa pääsee liikkeelle ottamalla yhteyttä:
Jukka Kangas p. 044 703 2366 jukka.kangas@ouka.fi 
Kari Viik p. 040 575 8082 kari.viik@ouka.fi

Voit myös jättää yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä!

Laajaan yritystonttitarjontaamme voi tustustua Karttatie -palvelussa

Koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen tontit Oulussa

Yhdyskunta- ja
ympäristöpalvelut

Käyntiosoite
Solistinkatu 2, 90140 Oulu

Postiosoite
PL 32, 90015 Oulun kaupunki

Yritystontit
Jukka Kangas
p. 044 703 2366
jukka.kangas@ouka.fi

Kari Viik
p. 040 575 8082
kari.viik@ouka.fi

Sähköposti
tonttipalvelut(at)ouka.fi

Anna palautetta