Ajankohtaista

< Takaisin

Auttava yhteisö -hanke haastaa oululaiset naapurustot lähentymään

Naapurit tervehtivät toisiaan.
Auttavassa yhteisössä otetaan naapuri huomioon ja tervehditään toisia.

 

Oulun kaupungin Auttava yhteisö -hanke haluaa muuttaa oululaista kaupunkikulttuuria yhteisöllisemmäksi.

– Haastamme kaikki oululaiset mukaan julistamaan asuinyhteisönsä Auttavaksi yhteisöksi ja levittämään hyvää mieltä omassa naapurustossaan, Maiju Teeriaho, Auttava yhteisö -hankkeen vuorovaikutussuunnittelija innostaa.

Kuka tahansa oululainen voi päättää ilmoittaa oman naapurustonsa mukaan hankkeeseen. Auttavassa yhteisössä tehdään asioita yhdessä, otetaan toiset huomioon, keskustellaan avoimesti ja autetaan naapureita.

Jo yksinkertaisilla asioilla, kuten yhteisellä päätöksellä tervehtiä naapureita, voi olla iso vaikutus naapuruston hyvinvointiin.

Yksinäisyys lientyy yhteydellä

Auttavassa yhteisössä turvallisuus lisääntyy, yksinäisyyden kokemukset lieventyvät ja asumisesta tulee mukavampaa kaikille.

Auttavassa yhteisössä on myös lupa pyytää ja tarjota apua.

Auttava yhteisö -hanke vetoaakin jokaiseen oululaiseen, jotta hän auttaisi lähinaapuriaan ja pyytäisi naapurilta apua sitä tarvitessaan:

– Kaipaamme nyt elämäämme piristystä ja yhteisöllisyyttä myös siksi, että jaksamme poikkeusolot loppuun. Hyvää mieltä tuovat iloinen tervehdys ja tunne siitä, että emme ole täysin yksin, vaikka olisi siltä tuntunut.

Monia tapoja auttaa

Auttavassa yhteisössä lähimmäisen auttaminen voi olla mitä vain, kuten seurana olemista ja yhdessä ulkoilua, tavaroiden lainaamista, kaupassa puolesta asiointia, koiran ulkoilutusta tai kännykän käytön neuvomista.

Avun tarve tai auttaminen eivät katso ikää, sukupuolta tai muita ulkoisia seikkoja. Auttavassa yhteisössä kaikki voivat olla paitsi avun saajana, myös apua antamassa.

– Jokainen meistä tarvitsee joskus apua jossain asiassa. Se, mikä on sinulle helppoa saattaa olla naapurillesi vaikeaa ja päinvastoin.

Helppoa organisoitua toimintaa

Mukaan Auttavaksi yhteisöksi pääsee helposti: ilmoittamalla hankkeeseen omasta asuinyhteisöstään yhteyshenkilön ja kokoontumalla kerran yhteen pohtimaan, kuinka kussakin naapurustossa avun tarve ja auttamisen mahdollisuudet kohtaisivat parhaiten. Asuinyhteisö saa hankkeelta opastusta ja materiaalia yhteisen pohdinnan tueksi.

– Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, sillä keskustelun käynnistämiseen tarjotaan rakenne ja toiminnasta tulee organisoitua. Olen Auttavien yhteisöjen apuna ja ohjaamassa pitkin matkaa, Teeriaho lupaa.

Jakolinkki

Ota yhteyttä

Auttava yhteisö -hanke

Ilmoita asuinyhteisösi mukaan ilmoittamalla yhteyshenkilönne hankkeen vuorovaikutussuunnittelijan tietoon:

Vuorovaikutussuunnittelija Maiju Teeriaho


Maiju Teeriaho
vuorovaikutussuunnittelija

sähköposti: maiju.teeriaho(at)ouka.fi

p. 040 646 2719

Auttava yhteisö -hankkeen tunnuskuva