Oulun kaupungin ajankohtaiset uutiset

< Takaisin

Kärppä-legenda Lasse Kukkonen kertoo Oulun talk show’ssa uudesta elämästään

Oulun suurlähettilään talk show’n kolmas jakso on nyt katsottavissa. Ernest Lawsonin esittämän suurlähettilään vieraana nähdään jääkiekkouransa juuri päättänyt pitkäaikainen Oulun Kärppien kapteeni. 

Arvostettu oululainen jääkiekkoilija Lasse Kukkonen ilmoitti alkukesästä lopettavansa aktiiviuransa jääkiekkoilijana. Oulun suurlähettilään talk show’ssa Kukkonen kertoo uuden elämänvaiheen lisäksi siitä, keitä jääkiekkoilijoita kapteenikonkari itse ihailee.

Kiekkoikoni ehti urallaan pelata maailmalla, mutta palasi aina Ouluun. SM-, MM- ja olympiamitaleja parinkymmenen vuoden aikana kahminut Kukkonen osallistuu lisäksi Tiiäkkö nää nää? -visailuun, jossa vieraat kilpailevat Oulu-tietoudestaan.

Talk show on osa Oulun imagokampanjaa, jolla kasvatetaan suomalaisten tietoa Oulusta.

”Talk show -sarjassa nähdään laaja kattaus kiinnostavia oululaisia eri aloilta. Kampanjan avulla haluamme kertoa Oulun huikeista työ-, opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksista ja siitä, kuinka loistava paikka Oulu on asua. Eli toivomme tietysti, että viesti kantautuu kauemmaskin”, kertoo Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi.

Uusimassa jaksossa myös vieraillaan kauniissa Koitelinkosken retkeilymaastossa. Viihdeohjelmista tutun Ernest Lawsonin luoma Iiro Insinööri -hahmo kokeilee Koitelinkoskella puussa nukkumista. Show’ssa yhden miehen housebandina viihdyttää Talent Suomessa nähty ilmakitaristi Aapo Rautio.

Oulun imagokampanjointi alkoi Helsingin Rautatientorin metroasemalta jouluna 2016 ja jatkui Ouluspora-raitiovaunulla Helsingin keskustassa vuosina 2017 ja 2018. Viime vuonna Oulu pystytti suurlähetystön Kampin keskukseen Helsingissä ja esitteli Oulun suurlähettilään.

Jakson voi katsoa osoitteessa talkshow.oulu.com.

 

Oulun talk show’n seuraavat jaksot:

7.8. Tulevaisuuden opiskelu, opiskelijavaikuttajat Anni Hurtig ja Timo Veijola

14.8. Kulttuuri, Kaikki synnit -sarjan toinen käsikirjoittaja Merja Aakko ja Finlandia-palkittu tietokirjailija Jenni Räinä

21.8. Oulu opiskelijakaupunkina, painonnostaja Anni Vuohijoki ja Finnish Nightmares -sarjakuvan tekijä Karoliina Korhonen

28.8. Tulevaisuuden Oulu, tuleva ministeri Hanna Sarkkinen ja Kalevan päätoimittaja Sanna Keskinen

4.9. Yrittäjyys, Liikku-kuntokeskuksen perustaja Johanna Riihijärvi ja Fingersoftin toimitusjohtaja Celine Pasula

 

Jakolinkki