HARTAANSELÄNRANTA
Hartaanselän rannoille rakentuu uutta Oulua
Hartaanselänranta kattaa alueet Hartaanselän uoman molemmin puolin - siihen kuuluu mantereen puoleinen Hartaanranta ja Hietasaareen kuuluva Vaakunakylä ja Lehtokylä lähipuistoineen. Hartaanranta lienee monille oululaisille tuttu punatiilisestä varikkorakennuksestaan.
Aluetta kokonaisuudessaan kehitetään parhaillaan monipuoliseksi asumiseen painottuneeksi alueeksi, joka istuu suistoon niin kaupunkikuvallisesti, kuin luontoarvoja kunnioittaen. Alueen toivotaan jatkossa palvelevan kaikkia oululaisia ja kytkeytyvän suistossa kulkevaan virkistysverkkoon, samalla täydentäen sitä.
Hartaanselänranta toimii vuoden 2025 Suomen Asuntomessujen areenana ja alueesta järjestettiin suunnittelukilpailu 2019. Alueen maankäytön yleissuunnitelma laadittiin 2020 ja sitä tarkentavat asemakaavat valmistuivat keväällä 2022. Vuonna 2022 valmistuivat myös alueen katu- ja ympäristösuunnitelmat. Hartaanselänrannalle sijoittuvan asuntomessualueen rajaus on tehty syksyllä 2022 tonttihaun valmistelussa. Asuntomessualueen tonttihaku toteutettiin tammi-helmikuussa 2023 ja päätökset tontinsaajista varmistuivat 18.4.2023.
#hartaanselanranta
Hartaanselänrannan suunnitelmaa pääsee tarkastelemaan myös 360 asteen 3D kuvaesityksenä, jossa voi vertailla alueen nykytilaa (harmaat kuvakkeet) ja tämänhetkisiä suunnitelmia (keltaiset kuvakkeet) kolmesta eri tarkastelupisteestä.
Ajankohtaista
-
-
Asuntomessut 2025: Kuvataiteilijoille on avattu portfoliohaku asuntomessualueelle sijoittuvien taideteosten toteuttamiseen
-
Asuntomessut Oulussa 2025: Vaakunanrannassa haettavissa omakotitalotontti suistoalueella
-
Hartaansaaren veneväylän käyttöä on rajoitettu Hartaansillan rakentamistöiden aikana
-
Oulun Veden paineviemäriurakan Hannalanpolun työmaan aiheuttama liikennehaitta poistuu kahden viikon kuluessa
Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin
Lisätietoa hankkeen suunnittelusta löytyty Yleissuunnitelma ja asemakaava -välilehdeltä ja Hartaanselänrannan projektikortilta
Mikäli haluat saada sähköpostiisi ajankohtaisimmat tiedot hankkeesta,
ILMOITTAUDU POSTITUSLISTALLE
Lyhytosoite tälle sivulle on www.ouka.fi/hartaanselanranta