Lukuvuosi 2011 - 2012

TANSANIA-PROJEKTI SEKÄ UNESCO ASPnet TOIMINTA

Kuluneena lukuvuotena lukiossamme on jatkettu menestyksekästä Tansania-projektia. Kansainvälisyyskurssin valinneet toisen vuoden opiskelijat matkustavat kaksivuotisen uurastuksen huipentumana Tansaniaan kesäkuussa 2012 lähes kahdeksi viikoksi. 21 opiskelijaa on valmistautunut matkaansa hankkimalla rahoitusta ja keräämällä lahjoituksia mm. ystävyyskoulumme Jangwani Secondary Schoolin ja AIDS-orpokodin auttamiseksi.  Edellisvuosien taksvärkkituotosta on säästetty rahaa, ja niillä hankitaan ystävyyskoululle mm. digivideokamera ja kannettava tietokone. Aiemmin koulua on avustettu näistä varoista rahallisesti, ja he ovat hankkineet paitsi tietokoneita myös Internet-yhteyden.

Talvella saimme koululle vierailijoita tapaamaan matkaryhmäläisiä. Haapajärven lukiosta kävi opettaja Marja Iskanius ja kaksi juuri Tansaniasta palannutta opiskelijaa kertomassa omasta leirikoulumatkastaan. Lisäksi meillä oli onni saada Tansanian UNESCO-koordinaattori Ms. Modester Mwinula käymään jälleen koulullamme. Kaikki nämä vierailijat lisäsivät paitsi tietämystämme Tansaniasta myös kasvattivat intoamme matkustaa Afrikkaan näkemään ja kokemaan jotain ainutlaatuista.

Ryhmä on tavannut muutaman kerran kuluneen vuoden aikana. Tänä vuonna heidän kurssityönsä integroitiin kuvataiteeseen. Haukiputaan yläkoulun kuvataiteen opettaja Anna Metsävainio kantoi vastuun ohjaamisesta ja näyttelyn toteuttamisesta. Opiskelijoiden tehtävänä oli pohtia, miten he voisivat kertoa Suomesta ja elämästä täällä uusille ystävilleen Tansaniassa. Toukokuussa valokuvista ja piirroksista koottu upea näyttely ripustettiin lukiolle kaikkien nähtäväksi. Kuvien avulla voidaan helpommin tehdä Suomi tutummaksi tansanialaisille nuorille.

Opiskelijoiden kanssa Tansaniaan lähtee Haukiputaan lukiosta opettajat Anja Moilanen ja Tiina Mustakangas, Haukiputaan yläkoulusta Anna Metsävainio, kahden opiskelijan isät sekä Haapajärven lukiosta Marja Iskanius. Myös Joensuussa asuva tansanialainen yhteistyökumppanimme Elikana O. Ngogo matkustaa kanssamme. Odotamme innolla tapaavamme Ms Mwinulan lisäksi aktiivisen yhteyshenkilömme ystävyyskoulultamme; Mr. John Bosco on kertonut, että meitä jo kovasti odotetaan!

          Anja Moilanen