Ajankohtaista ikäihmisille Ajankohtaista ikäihmisille

< Takaisin

Hiirosenkodilla aloitetaan luontotoiminta ikäihmisille

Hiirosenkodin asukkaille tarjotaan kevään ja kesän aikana uudenlaista, osallistavaa ja yksilöllistä luontotoimintaa.

Toiminta toteutetaan yhteistyössä ympäristöjärjestö Dodon sekä toiminnallisia palveluita tuottavan Kotokero-yrityksen kanssa. Omaa sisäpihan puutarhaa Hiirosenkodissa on hyödynnetty jo vuosia, erityisesti peruskorjauksen valmistumisen 2014 jälkeen.

Osallistavan ja ohjatun luontotoiminnan tavoitteena on virkistää ikäihmisten arkea sekä edistää kaikenikäisten ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Projekti aloitetaan tiistaina 24. huhtikuuta kello 10–13 kesäkukkien esikasvatuksella Hiirosenkodilla.

Kesäkukat istutetaan myöhemmin vanhusten kanssa Ainolan puistoon Dammisaareen Lasaretinväylän ja Hupisaarten väliin. Dammisaaren Rapumajassa järjestetään kesän aikana kaikkien oululaisten luontotapahtumia, joihin osallistuu myös Hiirosenkodin asukkaita.

Osallistujille toiminta on maksutonta. Oulun kaupungin kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta tukee toimintaa.

Kotokero ja Hiirosenkoti ovat toteuttaneet viime vuodesta lähtien useita monialaisia yhteistyöprojekteja.