Kekrikulkue ja kekripukin polttajaiset 23.11.
Nuorten taitajien käsissä syntynyt kekripukki palaa Kiikelin edustalla Kokkoluodossa 23.11.
Kekri on muinaissuomalainen sadonkorjuun juhla ja yksi tärkeimmistä maaseudun työnjuhlista. Kekri on ilon juhla, jolloin laulettiin, leikittiin, tanssittiin ja syötiin hyvin. Näin juhlistettiin viljelykauden ja vuoden päättymistä maatalousyhteisössä. Kylissä liikkui myös seurueita, joissa oli mukana kekripukeiksi tai kekrittäriksi naamioituneita hahmoja. Seurueet kiersivät taloissa pyytäen kestitystä.
Veeran Verstas on ottanut rohkean niskalenkin kekrin ykköstähdestä kekripukista ja tuo sen maaseudulta kaupunkiin Oulun valofestivaaleille.
Kekripukin rakentavat yhteistyössä Oulun KSL:N Veeran Verstaan nuoret ja Oulun 4H-yhdistyksen Ylikiimingin yksikön nuoret. Kekripukin syntysija on risutalkoissa Ylikiimingin Vuoton kylällä. Kekripukki tulee maalta kaupunkiin muistuttamaan muinaisista juuristamme ja perinteistä maaseudulla sekä tuomaan hippusen valoa ja iloa marraskuun pimeyteen.
Kekripukin koristelusta ja kekripukkikulkueesta vastaavat Veeran Verstaan nuoret taidepajalaiset. Kekripukki tuodaan Ouluun lauantaina 23.11., jolloin se on ihasteltavana Oulun torilla klo 15-17.30. Värikäs kekripukkikulkue lähtee torilta Kiikeliin klo 17.30 ja kekripukki poltetaan Kiikelin edustalla Kokkoluodossa klo 18. Kaupunkilaiset ovat tervetulleita juhlistamaan kekripukin taivalta ottamalla tapahtumaan mukaan omat naamarit.
Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä uuden Oulun juhlavuoden kanssa.
Tervetuloa!
Järjestäjä Nuorten työpaja Veeran Verstas.
Kuva Eeva Kejonen