In English | Tekstin koko A- A+

Taidelinjat 16.-31.8. Taidelinjat 16.-31.8.

Taide astuu busseihin ja pysähtyy pysäkeille uuden Oulun alueilla 2013 Oulun juhlaviikkojen aikana elokuussa Oulun taiteilijaseuralaisten voimin.

Ympäristötaidetapahtuma yhdistää uuden Oulun asukkaat taiteen keinoin ja joukkoliikenteen välityksellä. Tapahtuma on suunnattu kaikille Oulussa liikkuville linja-automatkustajille ja muille kulkijoille.

Linja-autopysäkit ja -reitit heräävät uuteen kukoistukseensa Oulun juhlaviikkojen aikana, kun Taidelinjat -ympäristötaidetapahtuma käynnistyy elokuussa. Linjoilla tullaan näkemään paikallisten taiteilijoiden poikkitaiteellisia videoteoksia, hiljaisia kanssaodottajia, entisaikojen menopelien ääniä, runoutta, maaseudun kasvillisuutta levittäytyneenä keskustan alueelle ja monia muita yllättäviä käänteitä.

Tule ja koe uutta ja ainutkertaista. Taidelinjan loihtivat Anni Arffman, Pia Hentunen, Johanna Huhtamaa, Helena Kankaansyrjä, Anja Kurikka, Johanna Pöykkö, Jorma Styng ja tanssiryhmä Korpi- Komppania.

Oulun Taiteilijaseura -63 ry on Oulun seudun, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella toimiva kuvataiteilijoiden ammatti- ja yhteistyöjärjestö.

Kuva Jussi Valtakari