In English | Tekstin koko A- A+

Tutkimusmatka uuteen Ouluun 6.-29.9. Tutkimusmatka uuteen Ouluun 6.-29.9.

Näyttely on Vesa Rannan henkilökohtainen kuvausmatka kotikaupunkiinsa Ouluun. Kaupunki on juuri nyt suuressa muutostilassa, joten aihe on erittäin kiinnostava. Näyttelyä on kuvattu reilun vuoden ajan.

Näyttelyyn on poimittu uudesta Oulusta teemoja, jotka herättävät mielenkiinnon. Näyttely kertoo paljon kuvaajasta itsestään, siitä millaisista asioista, ilmiöistä ja ihmisistä hän on kiinnostunut.

Näyttelyn teemaa ei ole rajattu liian tiukasti, vaan tutkimusmatkailijan tavoin kotikaupunki koetaan tuoreella tavalla. Näyttely esittelee myös tuntemattomia alueita ja teemoja, jotka olivat kuvaajalle vieraita. Kotikaupungista löytyi paljon sellaista, jonka olemassaolosta en ole ollut tietoa. Kuvaajan suhde kotipaikkaan on syventynyt entisestään.

Näyttely "Tutkimusmatka uuteen Ouluun" avautuu Kulttuurikeskus Valveen Valvegalleriassa 6.-29.9.2013.