World Press Photo 10.1.-31.1.
World Press Photo on kansainvälinen ympäri maailmaa kiertävä maailman valokuvataiteen arvostetuimpia näyttelyitä. Näyttely on nyt esillä Oulun pääkirjastossa 10.-31.1.2013.
Näyttelyn valokuvat yhdistävät ihmisiä ja tuovat ymmärrystä maailmasta, jota emme vielä tunne. Kuvat kertovat meille tarinoita ja saavat meidät ajattelemaan. World Press Photo on näyttelynä herättelevä ja se tuo eteemme kansainvälisten uutistoimistojen ja valokuvaajien vaikuttavimmat otokset.
Esillä ovat maailman parhaiden lehtikuvien kilpailuun osallistuneet otokset. Näyttelyn kuvat on valittu 5 247 valokuvaajan töistä, jotka edustavat 124 maata. Yhteensä kilpailuun saapui 101 254 valokuvaa, joiden joukosta 19 henkinen raati valitsi näyttelyyn osallistuvat työt.
Vuosittain World Press Photo -näyttely kiertää 100 kohteessa eri puolilla maailmaa. Tänä vuonna Oulussa nähdään 160 valokuvaa. Kyseessä on lehtikuvauksen maailmannäyttely ja kunnianosoitus ammattilehtikuvaajien työlle. Myös vuoden voittajakuva on nähtävänä suurvedoksena yhdeksässä eri kategoriassa kunniamaininnat saaneiden parhaiden valokuvien kanssa.
Näyttely on avoinna pääkirjaston ala-aulassa ja näyttelytilassa ma-pe klo 9-20, la klo 10–17, su klo 12-16.
Lisätietoja www.worldpressphoto.org