Ajankohtaista

< Takaisin

Tiedote Lapset puheeksi (LP)-menetelmästä

Tiedote Lapset puheeksi (LP)-menetelmästä

Koti ja koulu tekevät monin eri tavoin yhteistyötä kouluvuoden aikana. Näistä yhteistyömuodoista yksi on Lapset puheeksi-keskustelu, jota käytetään varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja muissa lapsiperheiden palveluissa. Se on osa Mieli ry:n kehittämää Toimiva lapsi & perhe -työtä. Keskustelua käytetään yleensä kunnissa, järjestöissä, seurakunnissa ja yksityisellä sektorilla lasten ja nuorten palveluissa. Sitä voi käyttää vain menetelmän käyttöön koulutettu työntekijä.

Lapset puheeksi- menetelmä perustuu koulun henkilökunnan ja vanhempien yhteiseen keskusteluun lapsen vahvuuksista – siitä, missä lapsi pärjää ja mikä tuottaa lapselle osaamisen iloa. Vanhemmat ja lapsi tutustuvat keskustelurunkoon etukäteen. Vanhemmat sopivat, onko alakoululainen mukana keskustelussa. Yläkoulussa lapsi on mukana keskustelussa. Vanhemmat päättävät, millaisia asioita he tuovat keskusteluun perheestään.

Ensimmäisellä ja seitsemännellä luokalla kehityskeskustelu käydään lähtökohtaisesti Lapset puheeksi –menetelmällä. Lapset puheeksi –keskustelu on mahdollinen kaikilla luokka-asteilla osana kodin ja koulun yhteistyötä. Mikäli huoltaja ei halua käydä keskustelua LP-menetelmällä, keskustelu käydään muulla tavoin.

LP-menetelmään voi tutustua seuraavasta osoitteesta: https://mieli.fi/fi/kehitt%C3%A4mistoiminta/lapset-ja-nuoret/toimiva-lapsi-perhe-ty%C3%B6/lapset-puheeksi-lp-menetelm%C3%A4

Yhteistyöterveisin,

Kaakkurin koulun henkilökunta

Jakolinkki