Ajankohtaista

< Takaisin

Kunniamaininta Hupisaarten kaupunkipurojen kunnostamisesta

Pohjois-Suomen Rakennustekoraati myönsi yhdyskunta- ja ympäristöpalvelujen toteuttamalle Hupisaarten purojen kunnostukselle - Pohjois-Suomen paras rakennusteko 2018 – kunniamaininta -palkinnon. Kunniamaininnan ottivat vastaan kaupunginpuutarhuri Heikki Pulkkinen ja suunnittelupäällikkö Tapio Siikaluoma.

Oulun Hupisaarilla risteilee lähes kaksi kilometriä pieniä kaupunkipuroja, jotka saavat vetensä Oulujoesta Lasaretinväylän säännöstelypadon kautta. Kunnostuksen tavoitteena on palauttaa puroihin luontaisesti lisääntyvät vaelluskannat. Vuosien 2017 ja 2018 aikana Oulun kaupunki on kunnostanut puroja yhteistyössä ELY-keskuksen, Luonnonvarakeskuksen sekä Oulun energian kanssa. 

Rakennustekoraati kiinnitti erityistä hankkeen osittain poikkeukselliseen toteutustapaan, kun kuntalaiset otettiin mukaan kunnostamistoimiin sekä Hupisaarten uuteen äänimaisemaan; puron solinaan.  

Pohjois-Suomen Paras Rakennusteko 2018 on rakennus- ja yhdyskuntatekniikan diplomi-insinöörin tutkinto-ohjelman perustaminen Oulun yliopistoon. Palkinto myönnettiin Oulun yliopistolle Pohjois-Suomen Rakentajapäivässä perjantaina 19. lokakuuta.

 

Lisätietoa: Hupisaarten purojen kunnostus

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin viralliset ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset